Janni Hussilta yllätysuutisia tulevaisuudestaan: "Helposta ja kivasta pois astuminen pelottaa"

28.08.2019 18:30 - Senni Loikala

Janni Hussi vihjaa suuresta elämänmuutoksesta tuoreessa Instagram-päivityksessään.

Bloggaaja ja liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjä Janni Hussi, 27, julkaisi keskiviikkoillalla noin 201 000 seuraajan Instagram-tilillään kirjoituksen, jossa hän kertoo pohtineensa syvällisesti omaa persoonaansa, unelmiaan ja tavoitteitaan elämässä.

Olen miettinyt, miksi olen tukahduttanut jo pitkään monia liekkejä, joita sisälläni on palanut lapsuudesta saakka. Ajatellut, että ei ole järkevää haaveilla turhista ja alkanut syöttää itselleni tarinaa, mikä on kannattavaa ja mikä ei, mitä osaan ja mitä en, mitä saan olla ja mitä en. Olen palannut koulunpenkille asti tapahtumiin, jotka on silloin olleet minulle mörköjä ja joista on lopulta kasvanut niin iso jarru, etten ole enää löytänyt kaasupoljinta”, Hussi avautuu.

Hän kertoo ajattelunsa muuttuneen hiljalleen kesän aikana. Kesällä Hussi oli syöpäleikkauksessa dermatofibroomasarkooman, eli pahanlaatuisen sidekudoskasvaimen, vuoksi. Hussin mukaan hän on löytänyt sisäisen liekkinsä uudelleen.

Helposta ja kivasta pois astuminen pelottaa. Se pelottaa niin perk*leesti, että melkein tekisi mieli kääntyä takaisin. Mutta en aio. Aion opetella elämään epämukavuuden kanssa ja se kiusatkoon minua vaikka hamaan tappiin saakka, mutta enää en käänny takaisin”, hän kirjoittaa.

Hussi vakuuttaa, että aikoo edistää tästä lähtien todellisia unelmiaan: ”Otan ohjat tänään omiin käsiini, käärin hihat ja alan paiskia hommia. Unelmakartta on jo valmiina, nyt on duunin aika.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Lue myös: Janni Hussille lauottiin törkeitä kommentteja: "Syö nyt jotain, ota tästä pitsa"

Lue myös: Joel Harkimo paljastaa - kuinka Janni Hussi reagoi hävittyyn vetoon?

Lue myös: Janni Hussi säteilee pikkuisissa neon-bikineissä - fanit: "Seksikäs kaunotar"

Kilpailut

Uusimmat