Kuva: Lauri Kujanpää

Suomalainen Mikael on käynyt kahdesti maailman vaikeimmassa juoksukisassa - selvittäneitä vain 15

01.09.2019 19:15 - Lauri Kujanpää

Ultrajuoksija Mikael Heermanin tuoreessa podcast-sarjassa keskiössä ovat urheilu, työelämän hyvinvointi ja muut terveysasiat.

Radioplay-sovelluksessa Polkuporinat-podcastia juontava ultrajuoksija Mikael Heerman on harrastanut kestävyysurheilua koko ikänsä. Yksi hänen hurjimmista kokemuksistaan on Yhdysvalloissa vuosittain järjestettävä The Barkley Marathons -kilpailu, jonka sanotaan olevan maailman vaikein juoksukisa. Vaikka tapahtuma on järjestetty jo yli 30 kertaa, on maaliin selvinneitä ihmisiä vain 15 maailmassa.

Heerman kertoo Voice.fi:n haastattelussa, mistä tapahtumassa on oikein kyse.

- Kysymys on selviytysmiskilpailusta. Taustalla on sellainen tarina, että kyseisellä alueella on vankila, josta aikoinaan eräs vanki pakeni. Kyseistä pakoilijaa metsästettiin useita päiviä, ja vanki oli ehtinyt olla karkuteillä vaikeassa maastossa. Sitten paikallinen ultrajuoksija oli tokaissut, että hän olisi juossut vaikka 100 mailia, eli 160 kilometriä, kahdessa ja puolessa vuorokaudessa, kun vanki oli edennyt vain kymmenen. Tästä kyseinen kilpailu sai sitten kimmokkeensa ja tarkoituksena on todellakin juostaan 100 mailia 60 tunnin aikana.

Heerman on osallistunut Netflix-dokumentistakin tuttuun The Barkley Marathons -kilpailuun kahdesti.

- Sinne täytyy hakea, mutta hakuprosessista en voi kertoa enempää. Ensimmäistä kertaa olin siellä vuonna 2017, kun olin jo nähnyt tuon Netflix-dokumentin. Kyllähän se löi lopulta ällikällä, että miten vaikea kilpailu on. Monet eivät ymmärrä, että siellä on todella vaativa maasto, pohja on huono ja sääolosuhteetkin ovat karmivia.

Kilpailussa juostaan viisi kertaa tietty rata ympäri.

- Tänä vuonna ensimmäisen kierroksen aikana kaikki meni vielä hyvin: rastit löytyivät ja aurinko paistoi. Mutta sitten yhtäkkiä myrsky iski päin kilpailijoita ja muistan, kun kyyristelin kivenkolossa ja pitelin sadetta. Siinä vaiheessa tajusin, kun paikat olivat todella kohmeessa, että nyt on lopetettava tai muuten tämä ei pääty hyvin.

Polkuporinat ja vinkkejä aloittelijoille

Mikael Heermanin Polkuporinat-podcastissa käydään läpi urheilua, työelämän hyvinvointia ja muita terveysasioita. Vieraina Heermanilla on ollut muun muassa yliopistoprofessoreita sekä paljon eri alojen asiantuntijoita.

- Kun on itse intohimolla mukana, niin tietenkin sieltä tarttuu paljon eväitä omaankin tekemiseen. Podcast tarjoilee kaikille urheilijoille ja hyvinvoinnista kiinnostuneille ihmisille erinomaisia vinkkejä ja neuvoja.

Jos ultrajuokseminen ja kestävyysurheilu kiinnostavat, on Heermanilla aloittelijoille muutama hyvä neuvo.

- Täytyy pitää malttia, sillä maratonien juokseminen vaatii paljon työtä. Jos hypitään liian pitkille matkoille suoraan, niin kipinä saattaa sammua ja loukkaantumisia voi tulla.

- Sitä voi myös hommata hyvän valmentajan, joka auttaa juoksutekniikoissa ja harjoitusmetodeissa. Hommassa voi olla paljon sudenkuoppia ja näissä asioissa valmentajat voivat auttaa.

- Jos luonnossa haluaa juosta, kannattaa valita oikeanlaiset kengät metsäolosuhteisiin. Monilta saattaa myös unohtua, että metsään saattaa eksyä. Onneksi nykyään on gps-sovelluksia, joista on apua.

Polkuporinat-podcastista julkaistaan uusi jakso joka perjantaiaamu kello 05.00. Löydät podcastin Radioplay-sovelluksesta tai osoitteesta Radioplay.fi.

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä, Kiss ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Haaveiletko puolimaratonin tai maratonin juoksemisesta? 3 vinkkiä juoksuvalmentajalta

Lue myös: Aki Linnanahde ja Minna Kuukka yllättivät toisensa podcast-nauhoituksissa: 'Se osaakin olla hiljaa'

Kilpailut

Uusimmat