Kuva: Emmi Moilanen

Saara Aalto jää pitkälle lomalle ensi kertaa sitten lapsuuden - urasuunnitelmat täysin auki

26.11.2019 16:45 - Iiro Myllymäki

Saara Aalto ei tiedä, mitä musiikillista unelmaa kohti hän lähtisi seuraavaksi.

Saara Aalto, 32, on tottunut kiireisiin. Artistin elämä on täyttänyt naisen kalenteria tehokkaasti jo yli kymmenen vuoden ajan, ja turbovaihde lähti käyntiin kolme vuotta sitten Brittien X Factor -menestyksen myötä. Naisen viime vuosiin on mahtunut muun muassa keikkoja ympäri Eurooppaa, euroviisuedustus, albumien tekoa, Dancing on Ice -ohjelma ja Suomen X Factorin tuomarointi. Nyt naisella on luvassa vielä joulunalusajan kirkkokiertue Suomessa ja sitten hän tekee jotain itselleen poikkeuksellista - pitää pitkän loman.

Saara Aalto paljastaa Voice.fi:n haastattelussa, että tammi- ja helmikuu on hänelle täysin töistä vapaata aikaa. Näin pitkää lomaa Aalto ei ole pitänyt sitten lapsuuden.

- On tärkeää ottaa aikaa ja miettiä, mikä tekee minut onnelliseksi ja mitä oikeasti haluan tehdä. Olen saavuttanut jo kaikki unelmani, joten nyt on uusien unelmien aika, Aalto kertoo.

Nainen aikoo lomallaan lähteä kuukauden mittaiselle retriitille puolisonsa Meri Sopasen kanssa. Luvassa on ainakin joogaa ja meditointia. Aalto toivoo, että tämän jälkeen hän pystyy puhtain mielin miettimään, mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Juuri nyt kaikki on vielä auki.

- En oikeasti tiedä, mitä teen ensi vuonna urallani. Mitä jos nautinkin lomasta niin paljon, että päätän muuttaa jonnekin metsään enkä halua tehdä enää mitään julkisuudessa? Olen aina antanut sydämen johdattaa minua, Aalto pohtii.

"Ei kukaan jaksa tällaista vuodesta toiseen"

Sen verran ensi vuoden kuvioita on kuitenkin selvillä, että Aalto esiintyy huhti- ja toukokuussa Helsingissä We Will Rock You -musikaalin päätähtenä. Sen jälkeisestä ajasta nainen ei vielä osaa sanoa, millaista musiikkia hän haluaa tehdä ja millä kielellä. Tähän mennessä Aalto on painottanut tekemisiään kansainväliseen uraan ja englannin kielellä laulamiseen, mutta hän löysi suomeksi laulamisen ilon levyttäessään uudelle Fairytale: Joulun taikaa -levylleen kappaleita suomeksi.

Saara Aalto sanoo, että hänen taustatiiminsä ei ole naisen lomasuunnitelmista ja tauon pitämisestä kauhuissaan - päinvastoin. Idea loman pitämisestä lähti alun perin Aallon Britannian pään managerilta.

- Koko tiimi on sanonut, että ”Saara, sinun on pakko ottaa lomaa, eihän kukaan jaksa tuollaista”.

Saara Aalto tunnustaa, että hänen on ollut hieman hankala myöntää itselleen, että rauhoittuminen olisi paikallaan.

- Jaksan aika epäinhimillisen hyvin, mutta ei kukaan jaksa tällaista vuodesta toiseen. On vaikeaa, kun hommia on kahdessa maassa. Nyt pitää vähän saada normaalia arkea. En minäkään enää jaksa ihan niin isoa sekoilua kuin tämä on ollut, Aalto myöntää.

Lue myös: Tunnistaisitko? Saara Aallon kumppani Meri poseeraa poikkeuksellisessa lookissa

Lue myös: Supertähti Kylie Minogue kirjoitti kappaleen Saara Aallolle - tapasivat X Factorissa

Kilpailut

Uusimmat