Kuva: AOP

IL: Jalkansa loukannut Pekka Pouta sai lisää ikäviä uutisia - "Olen ehkä ollut liikaa paikallani"

30.03.2020 14:55 - Lauri Kujanpää

Pouta loukkasi jalkansa muutama viikko sitten kesken työpäivän.

Suosikkimeteorologi Pekka Pouta, 52, loukkaantui muutama viikko sitten liukastuttuaan kesken työpäivän ja mies ilmoittikin, että hänen pohjeluunsa oli murtunut.

Poudan vointi oli lopulta huonontunut kotona ja lääkärit olivat ilmoittaneet viime viikolla ikävästä löydöksestä. Jalassa on nimittäin veritulppa ja sitä täytyy hoitaa lääkkeillä.

- Tulppa oli todennäköisesti sellainen, että se ei tullut heti leikkauksen jälkeen. Olen ehkä ollut liikaa paikallani ja saattanut laittaa sidettä tai kipsiä liian tiukalle, Pouta kertoi Iltalehdelle.

Jalkaa pitää nyt pyrkiä liikkuttelemaan mahdollisimman paljon ja mies toivoo, että lääkkeet auttavat nopeasti kipuihin ja pelottavaan vaivaan. Pouta myös sanoi, että on sairauslomalla ainakin huhtikuun loppuun asti ja Mari-puoliso hoitaa kodin askareita.

– Mari ulkoiluttaa minut ja Sinin aina iltapäivällä, kun ei voi nyt koiraakaan ulkoiluttaa ja joka päivä pitää vähän liikkua. Viikonloppuna vedin kaksi kertaa noin sadan metrin lenkin, mies totesi.

Lue myös: Foreca: Pekka Pouta joutui leikkaukseen - sairauslomaa neljä viikkoa

Lue myös: MTV: Pekka Pouta liukastui kesken työpäivän ja loukkasi nilkkansa - kertoi säästä makuuasennossa

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat