Kuva: Senja Rapila

Me Naiset: Äitiys muutti Minna Parikan elämän - "Onneksi en hankkinut lapsia aiemmin"

29.04.2020 15:15 - Lauri Kujanpää

Parikka perusti tunnetun kenkäbrändinsä 25-vuotiaana.

Kenkäsuunnittelija Minna Parikka perusti kuuluisan kenkäbrändinsä 25-vuotiaana. Tämän jälkeen naisen elämän on lähinnä täyttänyt työ.

- Olen valmis tekemään lähes mitä tahansa sellaisten asioiden eteen, joihin uskon. Olen joko-tai-ihminen: annan joko kaikkeni tai sitten ei kiinnosta yhtään. Siksi elin pelkästään firmalle yli kymmenen vuotta, Parikka kertoi Me Naiset -lehden haastattelussa.

Viimeiset pari vuotta Parikka on myös viettänyt äidin elämää, sillä hänellä on 2-vuotias tytär.

- Ennen tyttäreni syntymää elin pelkästään työlle. Elämäni ja erityisesti suhteeni työntekoon ovat muuttuneet valtavasti lapsen myötä. Sitä en osannut odottaa.

Parikka myös sanoi, että nykyään hän antaa itselleen luvan rauhoittua, nauttia hiljaisista hetkistä sekä olla ajattelematta työasioita. Kenkäsuunnittelija kuitenkin uskoo, että jos olisi alkanut nuorempana äidiksi, ei kuuluisaa brändiä olisi syntynyt.

- Onneksi en hankkinut lapsia aiemmin. Muuten Minna Parikka -brändiä ei olisi olemassa sellaisena kuin se on.

Koko haastattelu: Me Naiset

Lue myös: Suomalainen yksityiskohta näkyi Khloé Kardashianin tuoreissa kuvissa, katso

Lue myös: Suomi-muoti näkyy ilahduttavasti myös ulkomailla - 10 upeaa tyyliä ympäri maailmaa

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat