Kuva: AOP

Entinen Salkkarit-tähti iloitsee vauvauutisesta: "Perheen toinen lapsi syntyy tänä vuonna"

03.05.2020 14:33 - Henna Koste

Jasmin Hamid kertoi raskaudestaan.

Salatut elämät -sarjastakin tuttu kunnallispolitiikassa vaikuttanut Jasmin Hamid, 36, kertoo ilouutisia blogissaan. Hän ja hänen miehensä Santtu Hulkkonen saavat toisen lapsen.

"Iloisia uutisia! Perheeseemme syntyy toinen lapsi vielä tämän vuoden puolella", Hamid kirjoittaa. 

Hän kertoo, perheen ainoa lapsi Adil saa syksyn aikana pikkusiskon tai -veljen. Ikäeroa lapsille tulee kaksi vuotta. 

"Kahden vuoden ikäero tuntuu juuri sopivalta. Perheessä ei ole kahta vauvaa samaan aikaan, mutta ikäero on kuitenkin sen verran pieni, että lapset leikkivät keskenään ja heitä kiinnostaa suunnilleen samat asiat", Hamid pohtii. 

Kirjoitimme hiljattain Hamidin uudesta kodista Helsingin Kalasatamassa. Katso kuva kodista, joka herätti ihastusta someväessä. 

Lue myös: Superpari raskaushuhujen pyörteessä - sisäpiiriläinen kertoo raskauden olevan jo puolessa välissä

Kilpailut

Uusimmat