Kuva: AOP

Jasmin Hamid tulevan pienokaisensa sukupuolesta: ”Vahva fiilis”

24.05.2020 11:45 - Henna Koste

Salatut elämät -sarjastakin tuttu Jasmin Hamid kertoo, miksi haluaa selvittää perheen uuden tulokkaan sukupuolen etukäteen.

Näyttelijä ja kunnallispoliitikko Jasmin Hamid, 36, kertoi hiljattain odottavansa toista lastaan. Hänellä on miehensä Santtu Hulkkosen kanssa entuudestaan yksi poika. Lapsille tulee kahden vuoden ikäero. Tuoreessa blogikirjoituksessaan Hamid pohtii tulevan pienokaisen sukupuolta. Rakenneultra siintää vain muutaman päivän päässä.

”Asiallahan ei tietenkään ole yhtään mitään merkitystä, mutta jotain sitä ihmisen pitää aikansa kuluksi mietiskellä. Itselläni ei ole muita toiveita lapsen osalta, kuin että hän syntyisi hengissä ja terveenä – ja että hän olisi aamu-uninen kuten äitinsä ja veljensä”, Hamid kirjoittaa.

Hän kertoo, että Adil-poikaansa odottaessa hän ei kärsinyt pahoinvoinnista, mutta toisin on ollut toisen raskauden aikana.

”Tällä kertaa on ollut päinvastoin; alkuraskaus oli yhtä tuskaa kun olin kuolemanväsynyt ja vain oksentelin. Omassa kaveripiirissäni poikien odottajat ovat olleen vähemmän huonovointisia kuin tyttöjen odottajat. Tai sitten muistan vain tyttöjen odottajien pahoinvoinnit, sillä se vahvistaa tätä tunnettua narratiivia”, Hamid toteaa.

Hamid paljastaa myös monta luonnollista syytä sille, miksi hän haluaa selvittää sukupuolen ennen vauvan syntymää.

”Adilin kohdalla nimen keksiminen kesti ja kesti ja nimiäiset saatiin pidettyä vasta lapsen ollessa 4kk ikäinen! Haluaisin tietää myös mahdollisen downsyndrooman tai kehitysvamman. Se ei muuttaisi mieltäni lapsen pitämisen suhteen,mutta tieto tarjoaisi monta kuukautta aikaa tutustua sairauteen ja varautua tulevaan. Samalla tavalla sukupuolen tietäminen tekee odotuksesta vähän konkreettisempaa”, Hamid kirjoittaa.

Hänellä on oma veikkauksensa, kumpaa sukupuolta vauva on. Blogipostauksen pääset lukemaan täältä.

Lue myös: Paljastuiko prinssi Harryn ja Meghanin esikoisen sukupuoli vahingossa? Video leviää netissä

Kilpailut

Uusimmat