Kuva: AOP

Li Andersson odottaa lasta - "Suuri ilon ja onnellisuuden aihe"

02.09.2020 12:23 - Lauri Kujanpää

Vauva syntyy näillä näkymin uudenvuoden vaihteessa.

Opetusministeri Li Andersson, 33, kertoo iloisia uutisia sosiaalisessa mediassa.

Anderssonille ja hänen Juha-puolisolleen on syntymässä nimittäin lapsi uudenvuoden tienoilla.

"Omaa elämää ei voi suunnitella liian tarkkaan, sen olen oppinut jo kauan sitten. Politiikasta olen oppinut sen, ettei kannata jäädä odottamaan mahdollisesti myöhemmin avautuvia mahdollisuuksia tai sopivia hetkiä, vaan mahdollisuuksiin on tartuttava silloin kun ne tulevat eteen", Anderson kirjoittaa jatkaa:

"Nyt minulle aukeaa mahdollisuus aivan uuden elämänvaiheen aloittamiseen. Jos kaikki menee hyvin, syntyy minulle ja puolisolleni Juhalle lapsi uudenvuoden tienoilla. Se on henkilökohtaisesti niin suuri ilon ja onnellisuuden aihe, että sille on vaikeaa löytää sopivia sanoja"

Vaikka Anderson on unelmatyössään, joka vie paljon aikaa, uskoo hän, että perhe- ja työelämä voidaan yhdistää hyvin.

"Olen tällä hetkellä unelmatyössäni opetusministerinä, mutta politiikka ei voi myöskään tarkoittaa sitä, että henkilökohtaiset unelmat voisi tai pitäisi sivuuttaa. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen ei ole vielä nykypäivänäkään helppoa, ja ajattelen, että nämäkin lasikatot rikkoutuvat vain rikkomalla niitä"

Näet koko julkaisun alta tai täältä.

Lue myös: Kuinka käy valmistujaisjuhlien? Hallitus pohtii ratkaisua tilanteeseen

Kilpailut

Uusimmat