Kuva: AOP

Yle: Tampereella kuvataan Hollywood-elokuva

22.10.2020 09:15 - Reija Saarinen

Elokuvan pääosissa nähdään Karen Gillan sekä Aaron Paul.

Elokuvaohjaaja Riley Stearns kuvaa uusimman Dual-elokuvansa Suomen Tampereella, kirjoittaa Yle. Tietojen mukaan kuvaukset kestävät Suomessa noin kuuden viikon ajan ja ne työllistävät satoja ihmisiä. 

Dual on Ylen mukaan tiettävästi ensimmäinen kokonaan Suomessa kuvattu Hollywood-tuotanto. 

– Suomi tuli täysin puskista. Tuottajani soitti ja kysyi, että mitä pidät ajatuksesta, Stearns kertoo Ylen haastattelussa. 

– Sanoin, että se kuulostaa uskomattomalta. Innostuin toden teolla ajatuksesta vastakohtana sille, että elokuva olisi kuvattu Yhdysvalloissa, minne se on käsikirjoitettu, hän sanoo.

Yksi syy päätökseen oli ohjaajan mukaan koronapandemia ja Suomen hallituksen hyvä tuo sen hillitsemiseksi. 

Elokuvan pääosissa nähdään muun muassa Dr Who -sarjasta tuttu Karen Gillan sekä Breaking Badista tuttu Aaron Paul.

Lue myös: Tunnistatko 10 suomalaista elokuvaa vain yhden kuvan perusteella? Testaa nyt!

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat