Kuva: Lauri Kujanpää

Podcast: Vaikea äitisuhde opetti Roope Salmiselle vanhemmuudesta varoittavan esimerkin kautta

03.04.2021 08:15 - Lauri Kujanpää

Salminen jakaa Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa myös kasvatusvinkin, jota itse käyttää lasten kanssa.

Laulajana, juontajana ja näyttelijänä tunnettu Roope Salminen, 31, on vieraana uusimmassa Aki Linnanahde Talk Show -podcastin jaksossa. Podcastissa Salminen muun muassa kertoo juontaja Aki Linnanahteelle, että vaikea suhde biologisen äitinsä kanssa opetti myös hänelle jotain siitä, millainen hän haluaa olla isänä.

- Yksinkertaisin asia on se, että ei käytä päihteitä. Nimenomaan varoittavan esimerkin kautta. Päätin onneksi itse lopettaa juomisen ennen kuin sain lapsen ja se on paras päätös, jonka olen koskaan tehnyt.

Vastikään Salminen myönsi omassa podcastissaan olevansa alkoholisti ja lopettamispäätös juomisen suhteen heräsi yhtenä aamuna.

Linnanahteelle Salminen jatkaa sanomalla, että haluaa kuitenkin itse käyttää kasvattamisessa yhtä tapaa, jonka on oppinut äidiltään.

- Positiviinen asia, mitä olen äidiltäni oppinut, liittyy myös lapsuuteen. En tiennyt tietenkään lapsena kaikesta siitä, mitä vanhempieni välillä tapahtui, mutta aina kun näimme äidin kanssa, niin hän oli todella kiinnostunut siitä, mitä teen. Oli kyseessä sitten piirustus tai esitys tai mikä vain.

- Yhden kasvatusvinkin, minkä tietenkin voisin jakaa, on se, että jos lapsi näyttää sinulle tekemänsä jutun, niin kysy jokin tarkentava kysymys siitä teoksesta. Keskity oikeasti siihen, mitä sinulle näytetään. Se, että äiti teki minulle oikeita havaintoja, oli todella tärkeää ja tuntui todella hyvältä.

Viiime vuonna Salminen sai lapsen näyttelijä Helmi-Leena Nummelan kanssa.

Voit kuunnella podcastin kokonaisuudessaan YouTube- tai Spotify-palvelussa.

Lue myös: Roope Salminen "rakasti viinaa enemmän kuin perhettä" - puhuu podcastissa alkoholismistaan

Lue myös: Roope Salmisen katkennut äitisuhde herkistää suomalaisia: "En odottanut tällaista palautevyöryä"

Lue myös: Roope Salminen ei aio valittaa tuomiostaan: "Minun täytyy kantaa käytöksestäni vastuu"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat