Kuva: Miss Suomi

MTV: Miss Suomi -kisan kulisseissa leimahti draama - missiorganisaatio vastaa syytöksiin suosimisesta

13.07.2021 18:15 - Iiro Myllymäki

Missikisoja järjestävä Sunneva Sjögren kommentoi kilpailusta poistuneen Nicole Söderströmin väitteitä MTV:n haastattelussa.

Maanantaina Miss Suomi -kilpailusta tiedotettiin, että kaksi tämänvuotisessa kilpailussa mukana ollutta naista jättää kilpailun kesken. Tiedotteessa sanottiin, että Katariina Juselius ja Nicole Söderström vetäytyvät pois kilpailusta, ja syyksi kerrottiin, että heidän muu työtilanteensa ei sallinut heidän enää osallistua kilpailuun kuuluviin koulutuksiin.

- Tämä päätös oli minulle itseasiassa aika helppo. Jo ihan alusta asti mietin monesti, teinkö oikean ratkaisun lähtemällä kilpailuun uudestaan. Kilpailun edetessä tilaisuudet ja koulutukset eivät kiinnostaneet minua enää samalla tavalla kuin ennen. Olen todella kiitollinen kaikista näistä vuosista, mutta en koe sopivani tähän kilpailuun enää. Uskon, että minun persoonani on tarkoitettu johonkin muualle, Nicole Söderström kommentoi tiedotteessa.

Nicole Söderström (kuva: Laura Iikkanen)

Tänä vuonna Miss Suomi -kilpailussa nähdään poikkeuksellisesti aiemmista kisoista tuttuja kasvoja. Söderström on ollut kilpailussa mukana peräti neljä kertaa.

Maanantaisen tiedotteen julkitulon jälkeen Söderström avasi kilpailusta jättäytymisen syitä tarkemmin Instagramin tarinoissaan julkaisemillaan videoilla. Nainen kertoi kokeneensa, että hänestä ei pidetty missiorganisaation sisällä ja tästä syystä hän koki jääneensä ulkopuoliseksi muiden kilpailijoiden keskuudessa.

- Minusta tuntuu, että sieltä valikoitiin ne lempparitytöt ja jos et kuulunut heihin, oli tosi vaikea päästä siihen porukkaan mukaan, Söderström sanoi.

Söderström kertoi kokeneensa viime vuoden kilpailussa tulleensa vedätetyksi, kun häntä ei valittu mukaan finaaliin. Hän uskoo, että hänen pudottamisellaan haluttiin vain luoda draamaa kilpailuun. Hän kertoi joutuneensa tilanteessa naurunalaiseksi. Söderström myös syytti kilpailua aivan erilaiseksi kuin mitä se on aiemmin ollut, ja hänen mielestään kisassa on mahdoton pärjätä, ellei omaa aiempaa julkisuutta tietyistä piireistä.

- Tänä vuonna minulla oli koko kilpailun ajan olo, että olen nätti tyttö tässä rivin jatkeena ja että minulle soitettiin ihan viime tinkaan, koska olin se viimeisin varavaihtoehto.

"Olen tosi surullinen"

Nyt Finnartist Oy:n toimitusjohtaja Sunneva Sjögren on vastannut Söderströmin syytöksiin MTV:n haastattelussa. Hän kertoo olevansa surullinen ja yllättynyt syytöksistä.

- Ihmisillä saa olla omia tuntemuksia, mutta sehän ei tee niistä missään nimessä faktoja. Vastaisin mieluusti jokaiseen hänen esittämäänsä väitteeseen, koska voisin kyllä kertoa sen, miten asia on. Niin kuin sanoin Nicolellekin, että olen tosi surullinen siitä, ettei hän pysy siinä totuudessa. Uskon, että nämä tunteet hänellä ovat aitoja, mutta mielipiteet eivät tee asioista faktoja, Sjögren sanoo MTV:lle.

Sjögrenin mukaan kaikki kilpailijat ovat samalla viivalla eikä ketään suosita. Hänen mukaansa Söderström ei ole koskaan nostanut suosimissyytöksiä esiin hänen kanssaan käymissään keskusteluissa. Sjögrenin mukaan Söderströmin vetäytyminen tämän vuoden kilpailusta tapahtui hyvässä hengessä.

Lue myös: MTV: Missitaustainen Suvi Hartlin sanoo mielipiteensä missi-instituutiosta: "Tuntuu vanhahkolta"

Lue myös: Miss Suomi 2021 -kilpailuun yllätysmuutos - kruunua tavoittelee 10 tuttua kasvoa edellisvuosilta

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat