Kuva: AOP

Prinssi William käytti salanimeä yliopistossa - ei meinannut saada opiskelija-asuntoa

16.07.2021 17:15 - Roy Kokkonen

Prinssi William tunnettiin aivan toisella nimellä opiskelija-aikoinaan.

Prinssi Williamilla, 39, oli yliopistoaikoina ovela keino elää hieman normaalimpaa elämää. Hän opiskeli St. Andrewsin yliopistossa Skotlannissa, mutta käytti salanimeä opintojen aikana.

Cambridgen herttua tunnettiin opinahjossaan titteleiden ja arvonimien sijaan nimellä Steve.

Virallisesti hän oli kirjoilla nimellä William Wales, mutta hänen opiskelukaverinsa viittasivat häneen Steve-nimellä, jotta hän välttyisi turhalta huomiolta.

Prinssi William tapasi puolisonsa herttuatar Catherinen, 39, opiskeluaikoinaan, joten on mahdollista, että myös hän oppi tuntemaan Williamin aluksi Stevenä.

The Sun kertoo, että kaksikko ystävystyi lähes heti opintojen alettua. Kun toinen lukuvuosi alkoi, he muuttivat kimppakämppään kahden muun opiskelijakaverinsa kanssa. Kaksikko oli aluksi vain kavereita, mutta ajan myötä heidän suhteensa muuttui romanttiseksi.

Heidän vuokranantajansa oli aluksi haluton ottamaan Williamia vuokralaisekseen, sillä hänellä oli käytäntö ottaa ainoastaan naisia vuokralaisiksi.

– Meillä oli ollut huonoja kokemuksia pojista, joten olimme päättäneet olla ottamatta enää poikia vuokralaisiksi. Rikkoutuneita ikkunoita, rikkoutuneita huonekaluja - vahingot olivat suuria, joten se huolestutti meitä, kertoo vuokranantaja Charlotte Smith.

Sitten tuleva herttuatar Catherine kysyi, että entä jos kyseessä on prinssi William. Charlotte kertoo keskustelleensa asiasta miehensä kanssa ja lopulta he päätyivät tekemään poikkeuksen.

Smith kertoo olleensa lopulta hyvin tyytyväinen vuokralaisiin. He maksoivat mukisematta 100 punnan viikkovuokransa ja käyttäytyivät esimerkillisesti. 

Lue myös: Prinssi Williamilta harvinainen kannanotto - tuomitsee englantilaisfanien rasistiset solvaukset

Lue myös: Prinssi Williamin tytär täytti 6 vuotta - hurja yhdennäköisyys isään ja isoisoäitiin, katso

Lähde: The Sun

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat