Kuva: AOP

Arja Koriseva tyrmäsi levy-yhtiön ehdotukset taiteilijanimestä: "Seison nimeni takana ryhdikkäästi"

24.08.2021 15:15 - Emmi Moilanen

Iskelmä-Finlandialla palkittu laulaja toteaa Radio Nostalgian haastattelussa, ettei taiteilijanimen puuttuminen ole jäänyt missään vaiheessa häiritsemään.

Artisti Arja Koriseva palkittiin hiljattain Iskelmä-Finlandialla. 30 vuotisen uran tehnyt Koriseva pohtii Radio Nostalgian Iltapäivässä juontaja Susanna Heikin haastattelussa pitkän uransa salaisuuden olevan monipuolisuus. Tanssikeikat ja konsertit, sekä erilaiset tv-työt ovat kulkeneet rinta rinnan vuosien varrella.

- Olen lähtenyt iskelmämusiikista liikenteeseen hyvin vahvasti. Tangokuningatar-titteli johti minut ammattimaiseen työskentelyyn kevyen musiikin puolelta.

- Kun on tullut erilaisia työtarjouksia, uskon, että kuka tahansa meistä haluaa laajentaa toimenkuvaansa niin paljon kuin mahdollista ja toteuttaa itseään. Sehän on rikkaus kaikille.

Artisti kertaa haastattelussa, että 60- ja 70-luvuilla oli yleistä, että artisti ottaa taiteilijanimen käyttöönsä. Tätä ehdotettiin myös Korisevalle.

- Levy-yhtiö sanoi, että he eivät suostu julkaisemaan sellaista levyä, jonka kannessa lukee Koriseva, laulaja nauraa.

- Silloin oli faksit käytössä ja kyllä faksi lauloi, kun tuli niin kauheasti nimiehdotuksia. Viimeksi levy-yhtiö sitten valitsi minulle Arja Karenin, joka ei sitten koskaan toteutunut, koska sanoin, että tulen todennäköisesti kuitenkin paljastamaan sen alkuperäisen ja oikean nimeni, ja seison nimeni takana ryhdikkäästi, Koriseva jatkaa.

Taiteilijanimen puuttuminen ei ole jäänyt häiritsemään artistia.

- Tuntuu, että Koriseva on ollut minulle paljon, paljon parempi kuin se, että olisin ollut Karen. Se levyhän myi 110 000, että ei se ihan huono ollut, laulaja nauraa.

Lue myös: Arja Koriseva palkittiin Iskelmä-Finlandialla - tienaa mukavan summan

Lue myös: Me Naiset: Arja Korisevan pitkä liitto on vaatinut joustamista

Voice.fi, Radio Nostalgia, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat