Kuva: MTV

Keijo Leppänen hulvattomista uutislähetysten mokista: "Tuoli oli tyhjänä ja minä pöllämystyneenä"

01.09.2021 16:45 - Iiro Myllymäki

MTV Uutiset täyttää tänään 40 vuotta. Pitkäaikainen uutisankkuri Keijo Leppänen muistaa mokistaan esimerkiksi yhden väärin sanotun sanan.

MTV Uutiset täyttää tänään 40 vuotta, sillä ensimmäiset Kymmenen uutiset kajahtivat eetteriin 1. syyskuuta vuonna 1981. Tänään keskiviikkona MTV3-kanavalla nähdään juhlalähetys yhdeksältä, ja lähetyksen juontavat suosikkiuutisankkurit Keijo Leppänen, Ripsa Koskinen-Papunen ja Kirsi Alm-Siira.

Radio Nostalgia on haastatellut Keijo Leppästä juhlatunnelmista. Leppänen kertoo Nostalgian Viikonlopun Markus Parkkisen haastattelussa, että mokiakin vuosien varrelle on mahtunut. Omista mokista miehelle tulee ensimmäisenä mieleen yksi väärin sanottu sana.

- Olen joskus puhunut maanalaisista rankkasateista ihan tosissani ja miettinyt, mitähän ne maanalaiset rankkasateet ovat. Sitten olen huomannut, että luin väärin ja tarkoitettiin maanantaisia rankkasateita, Leppänen kertoo.

Leppänen muistaa myös mokan, joka sattui, kun hänellä oli ankkuriparinaan Maija Lehmusvirta. Marraskuussa 2014 nähdyssä lähetyksessä Lehmusvirta lähti uutisinsertin aikana hakemaan vettä.

- Hän ei ollut koskaan ennen tehnyt niin eikä tule tekemäänkään tuon jälkeen. Eiköhän sitten juuri se puolentoista minuutin insertti mennyt poikki noin 15 sekunnin kohdalla, ja sitten olimme takaisin lähetyksessä Maijan tuoli tyhjänä ja minä pöllämystyneen näköisenä, Leppänen muistelee.

Mies juonsi seuraavan uutisen sisään ammattilaisen elkein, ja Lehmusvirta palasi työpisteelleen hämmentyneenä.

- Hän kysyi, mitä tapahtui, ja sanoin, että minulla ei ole mitään käsitystä, mutta tervetuloa takaisin työpaikalle, Leppänen sanoo.

Lehmusvirta twiittasi aiheesta huvittuneena lähetyksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Ensimmäisen uutislähetyksensä Leppänen ankkuroi vuonna 1994, ja vuodesta 1996 alkaen hän on tehnyt uutistenlukua pääsääntöisesti. Leppänen arvioi, että hän on toiminut uutistenlukijana yhteensä noin 8000 lähetyksessä.  

Radio Nostalgia, Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: MTV: Kirsi Alm-Siira repesi nauruun uutislähetyksessä - katso, mikä tarina oli liikaa toimittajalle

Lue myös: MTV: Kirsi Alm-Siiran pokka petti täysin Kymmenen uutisissa - ei saanut sanaa suustaan

Kilpailut

Uusimmat