Kuva: AOP / Harri Bragge

Jenni Haukio kunnioitti edesmennyttä Kirsi Kunnasta

09.11.2021 11:45 - Lauri Kujanpää

Jenni Haukio jakoi sosiaalisessa mediassa Kunnaksen kirjoittaman runon.

Maanantaina 8. marraskuuta ilmoitettiin, että rakastettu kirjailija Kirsi Kunnas on kuollut 96-vuotiaana. Kunnas muistetaan parhaiten lastenrunoistaan, joita on koottu muun muassa teoksiin Tiitiäisen satupuu (1956) ja Tiitiäisen runolelu (2002). 

Rouva Jenni Haukio, 44, halusi kunnioittaa edesmennyttä kirjailijaa ja jakoi sosiaalisessa mediassa Kunnaksen kirjoittaman runon vuodelta 1986.

"Yhä kauempana käyn / niitty niin lähellä ja taivas / yksi ainoa askel! / että äkkiä olen siellä missä näyn / kiikarin surureunat ympärillä.”

Jos twiitti ei näy, katso se täältä.

Haukio on suuri kirjallisuuden ystävä ja hän on julkaissut itsekin runoteoksia. Haukion esikoisteos Paitasi on pujahtanut ylleni palkittiin vuonna 1999 Runo-Kaarina-palkinnolla.

Kirsi Kunnakselle myönnettiin taiteen akateemikon arvonimi vuonna 2009 ja Aleksis Kivi -palkinto vuonna 2012.

Lue myös: Jenni Haukion upea asu on nähty Linnan juhlissa aiemminkin - katso ja vertaa, kuinka asua on muokattu

Lue myös: STT: Kirjailija Kirsi Kunnas on kuollut 96-vuotiaana

Lue myös: Näyttelijä Anja Pohjola sai onnittelukirjeen presidentti Sauli Niinistöltä - 'Kiitos selänpesusta'

Kilpailut

Uusimmat