Kuva: Solar Films

Tänään tv:ssä: Komedia, jonka pääroolia varten Petteri Summanen katkaisi hyvin alkaneen elämäntapamuutoksen

18.12.2021 07:15 - Iiro Myllymäki

Tänään nähdään tv-ensi-illassa Tarhapäivä-elokuva, johon valmistautuessaan Summanen lopetti personal trainerin hyödyntämisen.

Vuonna 2019 ensi-iltaan tullut Tarhapäivä on vuoden 2017 Yösyöttö-elokuvan jatko-osa. Draamakomedian on ohjannut Tiina Lymi, ja se perustuu Eve Hietamiehen romaaniin.

Elokuvassa perheenisä Antti Pasasen (Petteri Summanen) Paavo-poika on päiväkoti-iässä. Parisuhteesta haaveilevan Antin arki menee uusiksi, kun yllättävän tapahtuman kautta perhe saa uuden tilapäisjäsenen. Antti oppii pian, miten erilaista tytön kasvattaminen voi olla poikaan verrattuna.

Pääosaa näyttelevä Summanen kertoi elokuvan julkaisun aikaan Voice.fi:n haastattelussa, että rooliin valmistautuminen vaati muutoksia elämäntapoihin. Hän oli palkannut personal trainerin saadakseen itsensä parempaan kuntoon, ja Summaselle tehtiin vuoden treeniohjelma. Parin kuukauden jälkeen kaikki kuitenkin muuttui, kun Summanen sai puhelun Tarhapäivän ohjaajalta Tiina Lymiltä.

- Tiina Lymi soitti, että mitenkäs tämä Pasanen? Hänellä oli sellainen ajatus, että Pasanen ei ole nähnyt vaivaa ollenkaan kuntonsa eteen. Hän tykkää syödä illalla sohvalla ja juoda kaljaa, ja olisi mahtavaa, että se myös näkyisi. Olin aivan samaa mieltä. Ilmoitin pt:lle, että pari kuukautta oli tosi kivaa ja tulokset alkoivat näkyä, mutta jatkan eteenpäin elokuvan ehdoilla, Summanen kertoi.

Tämän jälkeen Summanen jättikin osan treeneistään pois eikä enää miettinyt syömisiään.

Tarhapäivän trailerin voit katsoa alta.

Tarhapäivä
Klo 21.00
Nelonen

Lue myös: Arvostelu: Tarhapäivässä nähdään mainio lapsirooli ja saadaan muistutus elämän tärkeimmästä asiasta

Lue myös: Petteri Summasen ja personal trainerin tiet erkanivat ensimetreillä - yksi puhelu muutti kaiken

Kilpailut

Uusimmat