Kuva: Riia Frost

Inka Kallén halusi Aku Louhimiehen ohjaajakseen syytekohuista huolimatta: 'Eivät vaikuttaneet suhtautumiseeni'

31.03.2022 17:45 - Riia Frost

- Minun ja Akun työskentely on ollut todella kaunista ja rehellistä, ja olen siitä hyvin kiitollinen, Inka Kallén painottaa Voice.fi:n haastattelussa.

Voice.fi osallistui Odotus-elokuvan pressitilaisuuteen ja haastattelussa vieraili näyttelijä Inka Kallén, 40. Haastattelun aikana Kallén muun muassa kertoo, miksi jokaisen tulisi katsoa kyseinen vahvateemainen elokuva. Koko haastattelun voin kuunnella alta tai Poplaysta.

Kotikatu-draamasarjasta tuttu näyttelijä Inka Kallén on pääroolissa Aku Louhimiehen ohjaamassa elokuvassa Odotus. Uutta elokuvaa tähdittävät Kallénin lisäksi näyttelijät Aku Hirviniemi, Andrei Alén ja Adeliina Arajuuri.

Kallén esittää päähenkilö Elliä, joka elää rauhallista arkea puolisonsa Mikon (Aku Hirviniemi) kanssa saaristossa. Kesäinen saaristoelämä alkaa kuitenkin järkkyä, kun pariskunnan nuoruudenystävä Olavi (Andrei Alén) saapuu vierailulle. Elli alkaa kyseenalaistamaan elämänsä valintoja ja etsimään rohkeutta olla itselleen rehellinen.

Kallén kertoo Voice.fi:lle, ettei Ellin rooliin valmistautumisessa ole ollut mitään haasteita, vaan koko elokuvaprojekti on ollut näyttelijälle oikea unelmatyö.

- Olen saanut mennä syvemmälle omassa näyttelijäntyössäni ja olemaan rehellisemmin läsnä omassa roolityöskentelyssäni, Kallén kertoo.

Elokuva käsittelee naisellisuuden vapautta ja seksuaalisuutta sekä rehellisyyttä, jota kuvaillaan arkailemattomasti seksuaalisuuden kautta. Kallén kertookin kokevansa elokuvan teemat henkilökohtaisesti itselleen tärkeiksi.

- Rehellisyys itseään kohtaan voi joskus olla elämässä pelottavinta, mutta kuitenkin kaikkein tärkeintä, Kallén avaa.

Kaunista työskentelyä kohuista huolimatta

(kuva: Backmann & Hoderoff / Odotus-elokuva / YouTube)

Odotus on Kallénin ensimmäinen pitkän elokuvan käsikirjoitustyö, joka on suunniteltu yhdessä Louhimiehen kanssa Juhani Ahon teksteistä inspiroituen. Kallén on kirjoittanut tarinaan rohkean näkökulman ihmisten sisällään kantamista odotuksista, mitä itse elokuvan nimikin edustaa.

Vuonna 2018 moni naisnäyttelijä syytti Louhimiestä työskentelytavoista, joissa oli sadistisia piirteitä ja epäasiallisista ohjauksista muun muassa seksikohtauksia kuvatessa. Kallén paljastaa kuitenkin halunneen Louhimiehen ohjaajakseen vanhoista syytöksistä huolimatta.

- Halusin työskennellä Akun kanssa, koska koen hänet ohjaajana pelottomaksi, sekä sellaiseksi ohjaajaksi, jota tarvitsin, jotta voin mennä omassa näyttelijäntyössäni syvemmälle, Kallén avaa.

Näyttelijä toteaa, ettei hän hänen ja Louhimiehen välisessä yhteistyössä ole ollut mitään negatiivista.

- Minun ja Akun työskentely on ollut todella kaunista ja rehellistä, ja olen siitä hyvin kiitollinen. Tämä elokuva on syntynyt meidän välisestä kommunikaatiosta, Kallén painottaa.

- Minulle nämä kohut eivät ole missään vaiheessa vaikuttaneet suhtautumiseeni Akua kohtaan, joten meidän työskentely on ollut vain pelkästään positiivista ja ihanaa, Kallén lisää.

Odotus-elokuvan trailerin voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa sen täältä.

Voice.fi, Iskelmä, Radio Nova ja Podplay ovat kaikki osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Arvostelu: Ohjaaja Aku Louhimiehen uutuuselokuva Odotus saa katsojan kysymään: mitä helvettiä?

Lue myös: Yle: Nyt Louhimiehestä puhuu Paula Vesala - koki epäasiallista kohtelua Tuntemattoman kuvauksissa

Kilpailut

Uusimmat