Kuva: Antti Kokkola

Saara Aalto eli "miljonäärielämää" Espanjassa Meri-vaimonsa kanssa - kertoo, miten hurja haave kävi toteen

23.06.2022 17:15 - Iiro Myllymäki

Saara ja Meri Aalto pääsivät asumaan luksushuvilaan Etelä-Espanjaan häkellyttävien sattumien kautta. Muusikon mielestä kaikesta on kiittäminen omaa asennoitumista ja uskallusta unelmoida.

Voit kuunnella Saara Aallon koko haastattelun alta tai Podplaysta.

Saara Aalto, 35, teki torstaina 16. kesäkuuta paluun musiikin julkaisemisen pariin, kun häneltä julkaistiin hyväntekeväisyyssingle This World. Tätä edelsi pitkä hiljaiselo julkisuudesta, ja Aalto oli puoli vuotta esimerkiksi poissa sosiaalisesta mediasta. Tauon aikana nainen pyrki keskittymään oman itsensä ääreen, ja muutenkin Aallon viime vuosia on leimannut musiikkisuoritusten sijaan kokonaisvaltainen hyvinvointiin syventyminen. Aalto on käynyt läpi erinäisiä henkisen hyvinvoinnin kursseja, tehnyt life coach -opintoja ja opiskellut esimerkiksi manifestointia.

- Voisin puhua tästä aiheesta tunteja, Aalto sanoo Voice.fi:n haastattelussa ja toistaa samaa useampaan otteeseen haastattelun aikana.

Kaikesta huomaa, että kyseessä on tärkeä aihe artistille.

Saara Aalto ei ole ollut tällä matkalla yksin. Samoista hyvinvoinnin teemoista on kiinnostunut myös hänen vaimonsa Meri Aalto, joka toimii hyvinvointivalmentajana. Pari on perustanut yhteisen No Fear Companyn, jonka alaisuudessa pari tarjoaa muun muassa valmennuksia ja julkaisee podcastia. Nettisivuilla toiminnan ydin on tiivistetty iskusanoihin ”courage” (rohkeus), ”be yourself” (ole oma itsesi) ja ”gratitude” (kiitollisuus). Sananhelinää monelle, mutta kaiken pohja Aalloille.

Pariskunta on viimeisimmän vuoden aikana etsinyt omannäköistään elämää esimerkiksi Espanjasta. Viime syyskuussa monet mediat uutisoivat, että Aallot olivat muuttaneet väliaikaisesti Espanjaan. Talvella Saara Aalto teki joulukiertueen Suomessa, ja vuoden alussa Aallot rentoutuivat kuukauden ajan Lapin hiljaisuudessa. Paluumatkalla Lapista Helsinkiin Saara sai idean, että pari voisi lähteä takaisin Espanjaan. Hän muisti, että hänen veljensä kaverilla on Etelä-Espanjassa vuokrakämppä ja päätti kysyä, pystyisikö sinne majoittumaan.

- Veljeni vastasi, että se ei ole vapaana, mutta hänen kaverillaan on myös sellainen miljonäärihuvila, jonne voimme mennä, Aalto kertoo.

Aallot häkeltyivät tarjouksesta täysin. He saivat sovittua huvilassa asumisesta käypään hintaan (jota Aalto ei halua paljastaa) ja majoittuivat sinne kahdeksi kuukaudeksi. Kolmikerroksiseen villaan kuului oma uima-allas, poreallas, kuntosali ja hissi. Terassilla oli jopa sauna, ja huvilalta oli kaunis merinäköala. Saara kutsuu kokemusta kahden kuukauden retriitiksi, jonka aikana Aallot tekivät töitä mentorin kanssa, opiskelivat sydämen äänen kuuntelemista ja pysähtyivät itsensä ääreen.

Meri ja Saara Aalto (kuva: AOP)

Saara Aalto on varma siitä, että hän ja Meri onnistuivat saavuttamaan epätodennäköiseltä vaikuttavan luksuselämän omalla asennoitumisella ja manifestoinnilla. Saaran mielestä meistä jokainen harrastaa manifestointia koko ajan, tietoisesti tai tiedostamatta.

- Mielemme toimii sillä tavalla, että kun alamme keskittyä johonkin asiaan, elämä rupeaa näyttämään niitä juttuja ja mahdollisuuksia. Ihania juttuja tapahtuu, kun keskittyy hyvään, Saara sanoo.

Miljonäärielämässä ei ole kyse rahasta

Saara ja Meri Aalto ovat kertoneet No fear - rohkeampi minä -podcastissaan keväällä, mikä häkellyttävä yhteensattuma edelsi Espanjan luksuselämää. He molemmat olivat eräillä kursseilla kirjoittaneet vuoden 2021 keväällä kirjeet itselleen vuoden päähän siitä, mitä he toivovat, että vuoden aikana olisi tapahtunut.

- Kirjoitimme toisistamme tietämättä, että olemme auringon alla miljonäärihuvilassa, missä on uima-allas. Avasimme kirjeemme siellä miljonäärihuvilassa, kun tämä oli oikeasti tapahtunut. Se oli niin uskomatonta, Saara kertoo.

Aalloille miljonäärielämä ei lähtökohtaisesti tarkoita materialistisia rikkauksia eikä ole kiinni pankkitilin saldosta. Saara kertoo, että heille kyse on asenteesta ja avautumisesta runsaudelle ja mahdollisuuksille.

- Se tarkoittaa sitä, että nautitaan elämästä ja nähdään elämä siten kuin olisimme miljonäärejä. Kun aloimme ajattelemaan, että hei, eletään kuin miljonäärit, yhtäkkiä meille alkoi tapahtua uskomattomia juttuja.

Saara Aalto kertoo tehneensä tietoista manifestointia jo hyvin pitkään, ja yhden esimerkin sen voimasta hän koki alkuvuodesta 2015 päästessään laulamaan yhdessä kuuluisan tenorin Andrea Bocellin kanssa. Saara oli aiempana vuonna katsonut YouTubesta videoita, joilla kuuluisa tenori Andrea Bocelli lauloi eri naislaulajien kanssa duettoja. Hänessä oli herännyt päättäväisyys siitä, että jonain päivänä hän itse laulaa duettoa Bocellin kanssa. Saara yritti tuolloin turhaan etsiä Bocellin managerin yhteystietoja netistä ja jätti asian hautumaan. Kului vain puoli vuotta, kun Saara sai soiton omalta manageriltaan, joka kertoi Bocellin olevan tulossa Helsinkiin konsertoimaan ja tarvitsevan naispuolisen duettokumppanin. Saara Aalto kertoo olevansa ainoa, joka oli ehdolla pestiin.

- Luulin, että kestäisi monta vuotta ennen kuin pääsen laulamaan hänen kanssaan, mutta siinä menikin puoli vuotta. Ihan käsittämätöntä, Aalto muistelee.

Aalto uskoo, että kaikki on omasta mielestä kiinni ja jokaisella on mahdollisuudet mihin vain.

- Kun näet maailman täynnä ihania mahdollisuuksia ja runsautta, sitten niitä rupeaa myös tulemaan sinulle. Näin se energia maailmassa toimii. Voitte kokeilla, minun koko elämäni on ollut siitä esimerkki.

Saara Aallon haastattelusta voit kuunnella myös muun muassa, miksi nainen päätti jäädä sometauolle, mitä hänen kansainväliselle pop-uralleen kuuluu ja miksi hän on itkenyt viimeisimmän parin vuoden aikana melkein joka päivä. Pääset kuuntelemaan haastattelun artikkelin alusta tai Podplaysta tästä linkistä.

Lue myös: Saara Aalto teki paluun erityislaatuisella kappaleella - lapsena kirjoitettu laulu muuttui surullisen ajankohtaiseksi

Lue myös: Kaupunki.tv: Linnan juhlien kutsun uupuminen oli Saara Aallolle pettymys: "Minulle tehtiin asukin valmiiksi"

Lähde: No Fear Company

Voice.fi, Podplay, Radio Nova ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat