Kuva: Emmi Moilanen

Äitiys toi Mariskalle tunteen, että "kaikki järjestyy": "Olen ollut vähän yksinäinen kettu aiemmin"

27.06.2022 16:15 - Minttu Tikkanen

Mariska kertoo löytäneensä viime aikoina myös aivan uuden innon musiikin tekemiseen.

Muusikko Mariska, 43, kertoo Sadun sunnuntaivieras -ohjelmassa Satu Kotosen haastattelussa äitiyden ja yksinhuoltajuuden olevan palapeli, joka kuitenkin on tuonut hänelle tunteen, että asioilla on tapana järjestyä.

- Mennään viikko kerrallaan ja palapeli aivan uskomattomalla tavalla alkaa ratketa. Vanhemmuus on antanut mulle lujan luoton, että kaikki asiat järjestyvät, Mariska sanoo haastattelussa.

Muusikko kertoo, että sen luottamuksen turvin koko elämä tuntuu lutviutuvan helpommin.

- Se tietty luotto helpottaa elämää tosi paljon, että aina on järjestynyt ja ei ole niin isoja ongelmia, ettei niihin jokin ratkaisu löytyisi, Mariska kuvailee.

Tällä hetkellä Mariskan kesä sujuu keikkojen lisäksi lapsen uimaan opettelun parissa sekä huvipuistoretkillä.

- Ihana seurata lapsen kehittymistä ja kasvua, se on todella liikuttavaa seurata vierestä kehittyvää ihmistä, muusikko kertoo.

Kokonaisvaltaisestikin Mariska kertoo hakeutuvansa nykyään aktiivisemmin ystävien, läheisten ja kollegoiden seuraan.

- Mä olen varmaan ollut vähän yksinäinen kettu aiemmin. Olen kaikin puolin avautunut ihmisenä ja hakeudun enemmän ihmisten seuraan nykyään. Olen ymmärtänyt, että ystävät ovat kultaakin kalliimpia, ja heidän kanssaan on ihanaa viettää aikaa sekä työssä että työn jälkeen, Mariska pohtii.

Myös musiikinteko on yhdessä tekemisen myötä muuttunut helpommaksi ja mielekkäämmäksi.

- Mulla ei ole koskaan ollut niin hauskaa tehdä musiikkia. Olen löytänyt aivan uuden innon, koska en enää tee sitä yksin. Tämä on silkkaa ryhmätyötä kivojen ihmisten kanssa, muusikko jatkaa.

Koko haastattelun voit kuunnella Podplaysta.

Lue myös: Mariskan uusi albumi on aikaisempaa herkempi: ’Äitiys on pakottanut kohtaamaan itsensä’

Lue myös: Mariska haluaisi pyytää monilta anteeksi: "Pääsee melkein itku"

Voice.fi, Podplay, Radio Nova ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat