Kuva: AOP / Tomi Natri

Nooralotta Nezirin hiljaiselo päättyi kantapään leikkaukseen: "Jouduin odottamaan operaatiota kauan"

04.08.2022 11:45 - Riia Frost

”Kun elämä heittää sinut leikkaukseen, mene pirun hyvään kuntoutukseen ja palaa takaisin", Neziri kirjoittaa Instagram-julkaisussaan.

Juoksija Nooralotta Neziri, 29, on pysynyt jonkin aikaa poissa urheilumaailmasta kantapäävaivansa vuoksi. Suomen yleisurheiluliiton tiedotteen mukaan kantapäävamma alkoi viime syksynä ja pahentui niin pahasti, että Neziri päätti kautensa Lahdessa viime toukokuun lopussa.

Neziri pääsi lopulta leikkaukseen, josta hän kertoo tarkemmin Instagram-julkaisussaan. Kyseisessä julkaisussa näkyy kuvia hymyilevästä juoksijasta sairaalavaatteissa sängyssä ja peilin edessä. Neziri kertoo julkaisussaan hänen voivansa tällä hetkellä hyvin.

”Kun elämä heittää sinut leikkaukseen, mene pirun hyvään kuntoutukseen ja palaa takaisin. Tässä siis syy, miksi olen elänyt vähän hiljaiseloa. Halusin tehdä päätöksen rauhassa ja pitää leikkauksen omana tietonani, kunnes kaikki on valmista”, Neziri avaa.

”Lokakuusta asti vaivanneesta kantapäästäni poistettiin siis luuta ja limapussi. Luu piti yllä jatkuvaa limapussin tulehdusta ja akillesinsertion kipua. Kipu on ollut niin kovaa, että mikään muu vaiva ei ole mulla koskaan aiheuttanut näin kovia kipuja. Jouduin odottamaan operaatiota kauan ja nyt on hyvä olla, kun tiedän, että jokainen päivä vie eteenpäin. Malttia tämä tulee vaatimaan enemmän kuin koskaan, mutta motivaatio on kova!” Neziri lisää.

Julkaisunsa lopuksi Neziri lähettää terveisensä kaikille niille, jotka ovat tukeneet häntä koko prosessin aikana.

”Kiitos läheisille, kiitos tiimille ja kiitos kumppaneille, jotka olette aina tukena hyvinä ja huonoina hetkinä!” Neziri kirjoittaa.

Tiedotteen mukaan Nezirillä on leikkauksensa myötä edessään kolmen kuukauden kuntoutus, jota Neziri ei yritä nopeuttaa. Neziri kuitenkin kommentoi tiedotteessa, että mikäli kuntoutuksessa menee kaikki hyvin, hän saattaisi päästä pikku hiljaa taas juoksemaan.

- En kuitenkaan tähtää tulevaan hallikauteen. Kuntoutuminen voi olla nopeaakin, mutta haluan antaa sille aikaa. Minulla on ollut vaikeuksia kahden kauden ajan. Olen siksi päässyt juoksemaan vain kaksi hallikautta, mutta en yhtään kesän kilpailukautta, Neziri toteaa.

Nezirin koko Instagram-julkaisun voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Lue myös: Nooralotta Neziri oli tyrmäävän upea ilmestys fuksianpunaisessa

Lue myös: Nooralotta Neziri: "Pitäkää Suomi kunnossa, me lähdemme valloittamaan Rioa!"

Lähteet: Suomen Urheiluliitto

Kilpailut

Uusimmat