Kuva: AOP/Timo Korhonen

Kari Ketosen odotettu esikoiselokuva ilmestyy pian: "Ihmiset saavat ajatella, mitä haluavat"

22.09.2022 15:15 - Minttu Tikkanen

Häät ennen hautajaisia saa ensi-iltansa syyskuun lopussa.

Ohjaaja Kari Ketonen on esikoiselokuvansa Häät ennen hautajaisia lehdistönäytöksen jälkeen hyvällä tuulella. Elokuva on juuri saatu lopulliseen muotoonsa ja Ketonen kertoo Voice.fi:n haastattelussa olevansa lopputulokseen tyytyväinen.

Voit kuunnella haastattelun alta tai Podplaysta.

- Mielestäni sain siitä semmoisen, että mua ei häiritse siellä mikään. Eli se on mielestäni hyvä ja nyt näyttää siltä, että aika monien sen nähneiden ihmisten mielestä se on myös hyvä. Se on aika kivaa, Ketonen naurahtaa.

Vaikka kyseessä on Ketosen ensimmäinen elokuva, ei hänellä ole paineita siitä, millaisia ajatuksia teos tulee katsojissa herättämään. Hän toivoo vain, että on onnistunut luomaan todellisen tuntuisen maailman. 

- Ei mulla ole mitään toiveita ihmisten ajatusten suhteen. Ihmiset saavat ajatella ihan mitä he haluavat. Olen pyrkinyt tekemään jotain semmoista, joka muistuttaisi jotain näkökulmaa elämästä, tuntuisi todelliselta, ja silti siinä olisi omalaatuinen tunnelmansa, ohjaaja kertoo.

Hän myös uskoo tarinoiden voimaan tietynlaisena peilinä, johon ihmiset voivat heijastaa omaa kokemusmaailmaansa. 

- Ihmiset katsovat tarinoita, ja jos ne ovat uskottavasti tehty, ihmiset heijastavat niihin jotain omasta elämästään, kokemuksestaan, toiveistaan ja peloistaan. Se voi antaa näkökulmia tai herättää uusia ajatuksia, Ketonen pohtii.

Komedia ja draama kulkevat käsi kädessä

Ketonen on tunnettu kyvystään naurattaa katsojia. Uudessa elokuvassa on kuitenkin hyvinkin vakavia teemoja ja ollaan tekemisissä kuoleman sekä elämän rajallisuuden kanssa. Ketonen ei kuitenkaan pidä elokuvan tyyliä itselleen poikkeuksellisena, hänestä komedia ja draama kulkevat rinnakkain.

- Ajattelen, että komedia on draama, jossa on huvittavia piirteitä. En ajattele, että se on täysin eri asia. Silloin kun komedia toimii, se nojaa alla olevaan draamaan. Mielestäni kaikissa hyvissä draamoissa on koomisia elementtejä ja kaikissa hyvissä komedioissa on vahva draama alla, Ketonen pohtii.

Kyseisen elokuvan genre häilyykin jossain eri lajityyppien rajoilla. Ketonen alkoi leikkimielisesti nimittää sitä tanskalaiseksi laatuelokuvaksi. 

- Se on tragedia, mutta se on komedia. Sitten siinä on romanttinen aspekti, mutta se ei ole pelkästään romanttinen komedia. Se on vähän genren ulkopuolella. Sitten aloin kutsua, että tämä on tanskalainen laatuelokuva, Ketonen nauraa.

Häät ennen hautajaisia saa ensi-iltansa 23. syyskuuta.

Podplaysta voit kuunnella koko haastattelun, jossa Ketonen kertoo, aikooko jatkaa töitään myös näyttelijänä.

Lue myös: Napapiirin sankarit 4 saa pian ensi-iltansa - mukana uusia ja vanhoja kasvoja

Lue myös: Joonas Nordman tietää, että uutta on keksittävä koko ajan - "Vanhat vitsit eivät muutu ikivihreiksi"

Voice.fi, Podplay, Radio Nova ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat