Kuva: AOP / Panu Hörkkö

Yle: Jari Sillanpää kertoo, miten huumekierre sai alkunsa vuonna 2014 - "Se oli sitten menoa"

26.09.2022 17:15 - Iiro Myllymäki

Laulaja kertoo Arto Nyberg -ohjelmassa, että huumeidenkäytön lopettaminen ei ollut vaikeaa.

Huumekohuissa ryvettynyt Jari Sillanpää, 57, vieraili Ylen Arto Nyberg -ohjelmassa sunnuntaina. Laulaja kertoi haastattelussa avoimesti, miten hän päätyi käyttämään huumausaineita. Mies tuomittiin vuonna 2018 sakkorangaistukseen metamfetamiinin vaikutuksen alaisena ajamisen takia, ja myöhemmin samana vuonna tuli myös ehdollinen vankeustuomio huumausainerikoksesta.

Arto Nyberg -haastattelun aluksi Sillanpää kertoo voivansa nyt hyvin, mutta kohu ajoi hänet pitkäksi aikaa synkkiin vesiin. Sillanpää kertoo, että hänen huumeidenkäyttönsä alkoi alkuvuodesta 2014, tarkemmin ottaen uutenavuotena Thaimaassa Bangkokissa.

- Minulla oli tullut ero. Kärsin siitä omissa nahoissani parisen vuotta. Ystäväni, jotka olivat Bangkokissa, ottivat minuun yhteyttä ja kuulivat, että en voi hyvin, Sillanpää sanoo.

Ystävät kutsuivat Sillanpään Bangkokiin, ja mies päätti lähteä. Tuolla hän kokeili ensimmäistä kertaa metamfetamiinia.

- Minulle tarjottiin metamfetamiinia, ja se oli sitten menoa, Sillanpää sanoo.

Laulaja kuvailee, että aineesta tuli euforinen olo ja omat murheet unohtuivat. Hän käytti huumeita pakokeinona muun muassa työstressistä ja äidin kuoleman aiheuttamasta surusta. Sillanpää kertoo, että käänne tapahtui syksyllä 2017. Tuolloin hän päätti lopettaa.

- Ajattelin, että tämä on niin turhaa ja keksittyä hyvää oloa. Olin päättänyt, että tämä loppuu, mutta poliisi kerkesi ennen minua ja jäin kiinni. Se tuntui pahalta. Ylpeyteni ja egoni saivat kolauksen, koska olin jo päättänyt lopettaa, Sillanpää toteaa Arto Nybergille.

Hänen mukaansa käytön lopettaminen ei ollut vaikeaa, kun päätös oli selkeä. Hän kertoo, että laulaminen on hänelle niin tärkeää, että päätös oli pakko tehdä.

Lue myös: Jari Sillanpäällä terveyshuolia - joutuu leikkaukseen ja siirtää kesäkuun keikat

Lue myös: IL: Jari Sillanpäälle sakkotuomio sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä

Lähde: Yle / Arto Nyberg

Kilpailut

Uusimmat