Kuva: AOP / Tomi Natri

Erika Vikman meni katsomaan Kikka!-elokuvan, nostaa yhden kohtauksen esille somessa - "Järkyttävää"

19.10.2022 20:15 - Iiro Myllymäki

Erika Vikman ottaa kantaa somekiusaamista ja naisten vähättelyä vastaan.

Artisti Erika Vikman, 29, kirjoittaa sosiaalisen median päivityksessä saamistaan halventavista somekommenteista. Vikman puhui edellisessä Vain elämää -jaksossa somessa tapahtuvasta kiusaamisesta, jota hän on kohdannut urallaan paljon. Tähän teemaan liittyen hän nosti Instagramin tarinoissaan esille loukkaavia kommentteja, joita hän on saanut.

Vikman ottaa voimakkaasti kantaa sitä ajatusta vastaan, että hänen tulisi kestää saamansa vihaviestit ja että ne olisivat hänen omalla toiminnallaan aiheuttamia.

”Olen täysin eri mieltä. Vuonna 2022 pitäisi olla selvää, että ketään ei hutsutella, kuvailla halventavin sanakääntein oksennusemojien kera, sen perusteella miltä näyttää, miten pukeutuu tai mitä lauluissaan sanoo. Ja en tarkoita, että kaikista pitäisi tykätä!” Vikman kirjoittaa.

Samassa päivityksessä Vikman kertoo myös käyneensä katsomassa uuden Kikka!-elokuvan, jonka tunnuskappaleen hän on tehnyt. Nainen suosittelee elokuvan katsomista ja ottaa esiin yhden kohtauksen.

”Elokuvassa on jo tunnetuksi noussut tositapahtumiin perustuva kohtaus, jossa Kikka on v. 1990 Sabatti-keskusteluohjelmassa. Toimittaja kuvaa häntä lauseella ’nainen, jolla on kaikki hartioiden alapuolella’. Järkyttävää”, Vikman kirjoittaa.

Jos upotus ei näy, näet julkaisun täältä.

Kyseinen kohtaus perustuu vuoden 1990 haastatteluun, jossa toimittaja Tapani Ripatin vieraana ovat Kikan lisäksi Irwin Goodman ja Pasi Kaunisto. Haastattelu on monesti otettu esiin, kun Kikan aikanaan kohtaamaa vähättelyä on muisteltu. Ohjelmassa Ripatti esittelee Kikan ensin lyhyesti ja myöhemmin ottaa esittelyynsä kärjekkäämmän kulman.

- Äsken ohitin sinut nopeasti, mutta tietenkin minun olisi pitänyt sanoa, että ”tervetuloa Suomen Samantha Fox, Suomen Sabrina, nainen jolla kaikki on hartioiden alapuolella”. Miltä tuollainen esittely olisi tuntunut? Ripatti kysyy.

- Se on mielestäni turhaa. Olen oma itseni. Täytyykö sitä vielä vakuutella? Luulen, että Suomen kansa jo tietää, että olen Kikka enkä mikään Suomen Sabrina, Kikka vastaa.

Haastattelun pääsee katsomaan kokonaisuudessaan Ylen Elävästä arkistosta. Haastattelun aikana myös viitattiin useaan otteeseen Kikan ulkonäköön ja kyseenalaistettiin hänen laulutaitonsa.

Erika Vikmania on monessa kohtaa verrattu juuri Kikkaan. Hän kertoi aiemmin Voice.fi:n haastattelussa, että eräs nettikommentoija oli esittänyt huolensa Vikmanista viitaten Kikkaan.

- Hän oli huolissaan mielenterveydestäni pukeutumiseni takia ja vertasi Kikkaan. Jos saisin euron aina, kun joku vertaa minua Kikan kohtaloon, olisin miljonääri, Vikman sanoi.

Kyseisen haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta.

Lue myös: Erika Vikman havahtui ja teki suuria elämäntapamuutoksia - "Herääminen on tapahtunut"

Lue myös: Arvostelu: Kikan tarina on surullinen, mutta Kikka!-elokuva yksi vuoden ehdottomasti parhaita

Lähde: Ylen Elävä arkisto

Kilpailut

Uusimmat