Kuva: MTV3

Masked Singer Suomen voittaja riisui maskinsa ja yllätti kaikki: "Jännitti antaa oman raakkumisen kuulua"

21.11.2022 09:15 - Minttu Tikkanen

Yleisöäänillä voiton vei Musta-Lammas.

Masked Singer Suomi huipentui, kun kolme viimeistä hahmoa joutuivat paljastamaan henkilöllisyytensä. Voittajaksi selviytyi mysteerinen Musta-Lammas, jonka naamarin takaa paljastui kaikkien yllätykseksi muusikko Lenni-Kalle Taipale. 

Musta-Lammas oli niin kutsuttu villikorttihahmo, joka hyppäsi mukaan kesken kauden. Se ylsi voittoon yleisön äänillä. Taipale kertoo MTV:n tiedotteessa olevansa innoissaan päästyään ohjelmaan mukaan. 

"Tämä oli kivointa ikinä! Oli niin kreisiä laulaa soolona käytännössä ensimmäistä kertaa. En ole studiossa laulanut koskaan, joten jännitti kyllä kovasti antaa oman raakkumisen kuulua", hän kuvailee. 

Etsivät Maria Veitola, Christoffer Strandberg, Janne Kataja ja Jenni Kokander eivät saaneet hahmon henkilöllisyyttä selville, ja näin ollen se yllättikin arvuuttelijat totaalisesti. Heidän arvauksensa henkilöstä puvun sisällä olivat Kari KetonenJussi 69 tai Joonas Nordman.

Toiseksi kisassa äänestettiin Örkki, joka paljastui Tuure Boeliukseksi ja kolmanneksi Hodari, jonka alta löytyi Nelli Matula. 

Maskin alta paljastui Lenni-Kalle Taipale. (kuva: Saku Tiainen/MTV)

Aiemmin kulunella kaudella maskinsa joutuivat riisumaan Kari Aihinen (Kaappikello), Sami Sykkö (Sammakko), Niina Lahtinen (Fikkari), Eino Grön (Ritari), Janina Fry (Timantti), Miitta Sorvali (Ukkonen), Viki Eerikkilä ja Köpi Kallio (Kruuna ja Klaava) Tuija Pehkonen (Siili), Köpi Kallio (Sarvikuono), Chachi Hildén (Party Animal) ja Janne Ahonen (Banaani).

Lue myös: MTV: Ilkka Uusivuori muistelee Marja Hintikan järjestämää jättiyllätystä - "Minua huijattiin"

Lue myös: MTV: Ilkka Uusivuori muistelee Marja Hintikan järjestämää jättiyllätystä - "Minua huijattiin"

Kilpailut

Uusimmat