Kuva: MTV

Maria Veitolalta alkaa aivan uusi tv-sarja: "Aiheista, joista ei ole helppo puhua"

29.11.2022 22:15 - Minttu Tikkanen

Veitola.doc alkaa joulukuussa.

Toimittaja Maria Veitola on tuttu muun muassa yökyläilystään jo pitkään jatkuneessa Yökylässä Maria Veitola -tv-sarjassa. Pian ilmestyy kuitenkin myös aivan uusi dokumenttisarja, jossa Veitola sukeltaa syvälle ajankohtaisten ja arkojenkin aiheiden maailmaan.

MTV:n tiedotteen mukaan uudessa Veitola.doc -sarjassa Veitola perehtyy tällä hetkellä puhututtaviin ja ristiriitaisiin aiheisiin. Yhteiskunnallisia aiheita käsittelevät tv-dokumentit ovat olleet Veitolalle pitkäaikainen unelma, jonka hän on nyt päässyt toteuttamaan.

Neljän jakson aikana puhutaan huumeiden käytön yleistymisestä, modernista seksityöstä, avoimista suhteita ja kiinnostuksesta salaliittoteorioita kohtaan. Dokumenttien tarkoitus on avata ja jatkaa keskustelua aiheiden ympärillä. Ohjelmassa tavataan ja haastatellaan ihmisiä, joiden arkeen käsiteltävät ilmiöt kuuluvat. 

"Olemme päässeet käymään avointa keskustelua aiheista, joista ei ole helppo puhua. Toivon, että dokumentit eivät pelkästään ällistytä katsojiaan, vaan pakottavat jatkamaan laajempaa, yhteiskunnallista keskustelua näistä vaikeaksi koetuista aiheista", Veitola kuvailee tiedotteessa. 

Ohjelma on ehdolla myös Kultainen Venla -palkinnon saajaksi Vuoden asiaohjelma- ja dokumenttisarja -kategoriassa.

Veitola.doc alkaa MTV Katsomossa 29. joulukuuta. 

Lue myös: Fanit ovat olleet huolissaan suosikkisarjan tulevaisuudesta - uutinen jatkosta sai katsojat sekoamaan

Lue myös: Uutuusohjelmassa Maria Veitola avaa vuorostaan oman kotinsa ovet: "Puoliso on tottunut kaikenlaiseen"

Lue myös: Jani Toivola kertoo Maria Veitolalle, ettei ole haudannut lapsihaavettaan: "En kauheasti puhu siitä"

Kilpailut

Uusimmat