Kuva: AOP / Tomi Natri

Yle: Christoffer Strandberg myöntää, että priorisoi kaiken muun oman aikansa edelle: "Olen miellyttäjäpersoona"

24.12.2022 11:15 - Minttu Tikkanen

Christoffer Strandberg on yrittänyt opetella myös sanomaan ei.

Näyttelijä Christoffer Strandberg pohtii Ylellä Gogin Kantabaari -ohjelmassa, miten kiireiden keskellä onnistuu jakamaan aikaa itselleen, työlleen ja läheisilleen. Strandberg myöntää, että ensimmäisenä hän tinkii aina juuri omasta ajastaan.

- Se mistä aina luovun, on aika itseni kanssa ja aika itselleni.

Hän on sen sijaan keskittynyt täysillä esimerkiksi siihen, että pitkän parisuhteen hoitamiselle on aina aikaa. Silloin oma aika jää usein jalkoihin.

- Olen ollut tosi tarkka sen kanssa, että parisuhteelle on aikaa. Aika voi olla tosi vähäistä, mutta joka päivä jotain. Syödään yhdessä, vaikka tulen vasta kympiltä kotiin, Strandberg kuvailee.

Juontaja Gogi Mavromichalis kysyy, mikä Strandbergiä ajaa tekemään niin montaa asiaa yhtä aikaa. Strandberg on joutunut opettelemaan myös kieltäytymään joistain asioista, sillä paljon kaikenlaista ilmaantuu jatkuvasti.

- Moottori on oikeasti uteliaisuus. Yhdessä vaiheessa en osannut sanoa ei, tein ihan kaiken, Strandberg muistelee.

Yhdeksi syysksi Strandberg nostaa kuitenkin myös sen, että kokee vahvaa painetta miellyttää toisia.

- Olen vahva miellyttäjäpersoona. En halua, että toinen pettyy, jos en lähde mukaan. Se on tosi vahva, mutta olen oppinut vähän, Strandberg pohtii.

Lue myös: Christoffer Strandberg jätti Putouksen, syy paljastui nyt - "Rohkeampi ja villimpi Christoffer"

Lue myös: Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi valittiin tunnettu näyttelijä: "Pyrin näkemään asioissa valoa"

Kilpailut

Uusimmat