Kuva: Annamaria Palsi-Ikonen / MRP Matila Röhr Productions

Kun Peter Franzén yritti saada kontaktin eläinnäyttelijään, päätyi hän erikoisen kommelluksen keskelle

04.01.2023 16:45 - Sanni Seppä

Franzén kertoo Voice.fi:n haastattelussa myös siitä, millaista oli näytellä lämmintä ja hyväsydämistä hahmoa karskien ja kovien roolihahmojen sijaan.

Näyttelijä Peter Franzén, 51, tähdittää 4. tammikuuta ensi-iltansa saavaa Hamsterit-elokuvaa. Franzénin näyttelemä luonnonkatastrofeihin hurahtanut köyhä, Hamsteri-niminen luontokirjailija elää puuhuvilassaan maaseudulla yhdessä ainoan ystävänsä, lemmikkihiiri Minnin kanssa. Omituisena pidetyn Hamsterin naapuriin muuttaa veikkausvoiton saanut perhe ja Hamsteri saakin unelmiensa mahdollisuuden hamstraamiseen ja samalla muuttaa elämänhalunsa menettäneen kirjanpitäjä Rurikin, hänen vaimonsa Tellun sekä heidän lastensa elämän suunnan. Franzénin rinnalla elokuvaa tähdittää Jaakko Ohtonen, Vilma Kinnunen ja Katariina Havukainen. Elokuva perustuu Veikko Huovisen rakastettuun romaaniin Hamsterit ja sen on ohjannut Markku Pölönen

Franzén kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että hänen roolihahmonsa on erikoisesta luonteestaan huolimatta hyväsydäminen ja avulias hahmo. Voit kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta. 

- Hän on hyvin erikoinen ja eksentrinen herrasmies, joka on varmaankin elämän kolhima. Hän on muuttanut maalle kaupungista ja hän piirtää sarjakuvastrippejä Helsingin Sanomiin ja muihin lehtiin. Hän on hyvin taitava ammatissaan, mutta sosiaaliset taidot ovat heikoissa kantimissa ja hän on jotenkin erakoitunut. Hän on täyttä sydäntä ja hän ihannoi survivalistisia tarinoita, Franzén kertoo. 

Näyttelijä sanoo samaistuvansa etenkin hahmonsa empaattiseen puoleen. 

- Se empatia mikä siinä kummallisessa erakossa on, niin kyllä se varmaan on lähimpänä minua itseäni. Haluan nähdä itseni sellaisena, joka välittää toisesta lähimmäisestä, jolla on huono mieli. Jos koen, että siinä hetkessä olen hyvillä mielin itse, niin mielelläni jaan sitä omaa energiaa sille, jolla sitä ei itsellä siinä hetkessä ole, Franzén kuvailee. 

Franzén on monille tuttu kovien ja karskien roolihahmojen kasvona, mutta Hamsterin rooli poikkeaa totutusta muotista täysin. Hamsteri on lämmin, hassu ja yliampuvakin hahmo, joten miltä tällaisen roolihahmon näytteleminen Franzénista itsestään tuntui? 

- Ihanalta tietenkin! Tämähän on reikäpäinen ja upea leffa. Se absurdius mikä tässä on antaa mahdollisuuden suureen näyttelemiseen ja tämä tyylilaji on omansa. Minulle itselleni oli ihanan vapauttavaa tehdä tällaista.

- Mä nautin suunnattomasti tämän elokuvan tekemisestä. Sai tehdä Markun ja ihanien tuottajien kanssa töitä. Sain tutustua Vilma Kinnuseen, Jaakko Ohtoseen ja Katariina Havukaiseen ja tietysti myös meidän mahtaviin lapsinäyttelijöihin. Tämä oli todella hieno kokemus itselleni ja kun pitkästä aikaa sai Suomessa tehdä elokuvaa, niin edelleen olo tuntuu etuoikeutetulta, näyttelijä iloitsee.

Lapsi- ja eläinnäyttelijät toivat oman lisämausteensa elokuvan tekoon

Elokuva kuvattiin Tampereella pahimman koronapandemian aikaan, mutta kuvaukset sujuivat näyttelijän mukaan kaikesta huolimatta ilman sen suurempia ongelmia. Myös elokuvassa nähtävät lapsinäyttelijät välttyivät koronalta kuvauksissa, ja Franzén kehuukin työryhmän nuorinta jäsentä vuolain sanoin. 

- Lapsinäyttelijät olivat terveitä ja ilmeisesti nauttivat meidän kanssamme hassuttelusta. Nuorin näyttelijämme, 4-vuotias ihana Emilia, otti haltuun ei ainoastaan omat kohtauksensa ja repliikkinsä vaan myös varmaan koko työryhmämme. Hän on niin suloinen, vaatimaton ja täysammattilainen, näyttelijä kehuu. 

(kuva: Annamaria Palsi-Ikonen / MRP Matila Röhr Productions)

Franzénin mukaan kuvauksissa sattuu hauskoja kommelluksia aina, mutta kun pakettiin yhdistetään vielä eläimiä ja lapsinäyttelijöitä, saattaa hupaisia hetkiä sattua entistäkin enemmän. Etenkin eräs hauska muisto karvaisen vastanäyttelijä Rapu-koiran kanssa on jäänyt näyttelijän mieleen. 

- Eläinnäyttelijöiden kanssa kaikki keinot ovat sallittuja paitsi fyysinen tai psyykkinen väkivalta, niin mikäs sen parempaa kuin pieni ruokapalkinto, näyttelijä alustaa. 

- Meille tuli hyvä kontakti ja hän kuunteli minua hyvin, mutta jotta sain vielä paremman kontaktin häneen, niin minulla roikkui luu rusetista kameran näkymättömissä ja koira kuunteli todella tarkkaan, Franzén nauraa. 

Voit katsoa elokuvan trailerin alta tai painamalla tästä

Lue myös: Peter Franzén tähdittää ensi talvena erikoista elokuvaa - käsikirjoittamassa ollut Paula Vesala

Lue myös: Peter Franzénin tähdittämä fantasiasarja teki huiman avauksen - suomalaisnäyttelijä kiitollinen

Kilpailut

Uusimmat