Kuva: Minttu Tikkanen

Salatuissa elämissä 24 vuotta näytellyt Esko Kovero pohtii hahmonsa tulevaisuutta: "Pitää vähän miettiä"

26.01.2023 17:15 - Minttu Tikkanen

Hauskin muisto sarjan historiasta tulee Koveron mieleen kuin apteekin hyllyltä.

Salatut elämät on pyörinyt televisiossa sitkeästi jo 24 vuoden ajan. Moni asia on ehtinyt vaihtua, mutta Esko Koveron esittämä Ismo Laitelan hahmo on pysynyt. Kovero on näyttelijöistä ainoa, joka ei ole kertaakaan 24 vuoden aikana poistunut sarjasta. Nyt näyttelijä istuu yhdessä Pihlajakadun asunnoista ja kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että ei olisi itsekään voinut mitenkään uskoa Salkkarit-uran vievän näin pitkälle.

- Jos joku olisi kysynyt silloin, oletko mukana vielä 24 vuoden jälkeen, olisin kysynyt, että onko lääkityksen vaihtoa harkittu tällä kysyjällä. En olisi uskonut mitenkään, että näin pitkään menee, mutta niin vain on mennyt ja tosi nopeasti. Tässä työryhmässä aika saa siivet, Kovero kuvailee.

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta. 

Kovero kertoo, ettei ole kahden vuosikymmenen aikana kertaakaan edes vakavissaan pysähtynyt pohtimaan sarjasta lähtöä. Nyt puheissa nousee esiin kuitenkin jo mahdollisuus esimerkiksi osa-aikaisuudesta. 64-vuotiaana myös eläkeikä alkaa Koveron kohdalla olla käsillä, mutta näyttelijän ammatissa ikä ei suoraan rajoita työn tekemistä. Aivan heti Kovero ei kuitenkaan ole sarjaa jättämässä.

- Näyttelijällä on se etu, että jos kunto kestää ja ajatus juoksee, vanhojenkin ihmisten rooleja pystyy näyttelemään. Pitää vähän miettiä, mutta toistaiseksi mennään kausi kerrallaan. En oikein usko, että Ismo lähtee kulumallakaan. Luulen, että niin pitkään kuin sarja kestää, Ismo on jollain lailla mukana. Muuttaako hän sitten paikkakuntaa vai tuleeko kaukorakkaus, tällaisessa sarjassahan voi aina sattua tällaista, että ei ole ihan joka päivä töissä, Kovero selittää.

Hauskoja, mutta myös vaikeita kohtauksia

Matkan varrella Kovero on saanut näyteltäväkseen kaikenlaista, mutta kaiken näytteleminen ei ole ollut itsestäänselvää. Esimerkiksi Ismon väkivaltaisuudesta keskusteltiin aikanaan pitkään.

- Ismon alkuvaiheessa oli väkivaltaan taipuvaa perhekomentoa, kuri oli liian väkivaltainen. Siinä haettiin oikeaa muotoa, varsinkin siitä, että mikä oli punainen vaate, kun Ismolta paloi pinna, ettei se joka päivä vaan huvikseen sortuisi väkivaltaisiin tekoihin, Kovero kuvailee.

Sen sijaan myös rakkaita kuvausmuistoja on vuosien mittaan kertynyt monia. Jarmo Kosken näyttelemän Sepon hahmon kanssa Ismo totuttiin näkemään toilailemassa milloin mitäkin. Niin Koveron kuin varmasti monen suomalaisenkin mieleen on painunut kohtaus Ismosta ja Seposta soluttautumassa nunnaluostariin vakoilukeikalle.

- Aina ekana tulee mieleen, kun oltiin nimenomaan Sepon kanssa stalkkauskeikalla ja keksittiin, että stalkattava meni nunnaluostariin, niin mehän pukeudutaan nunniksi. Ismolla se nunnapuku vielä meni, mutta Sepolla jäi ne viikset ajamatta. Se oli hauska päivä, Kovero muistelee. 

Voit kuunnella Podplaysta koko haastattelun, jossa Kovero muistelee, miltä tuntui hetki, kun parivaljakon toinen puolisko, Seppo eli Jarmo Koski poistui sarjasta. 

Kovero on laajasta näyttelijäkaartista ainoa, joka on ollut yhtäjaksoisesti aina mukana sarjassa. (kuva: Minttu Tikkanen)

Lue myös: Oli vähällä, ettei Maija-Liisa Peuhua oltaisi nähty Ulla Taalasmaan roolissa: "Se oli ihan tippaa vaille"

Lue myös: MTV: Salatut elämät -konkarinäyttelijä paljastaa, kuinka päätyi mukaan suosikkisarjaan

Kilpailut

Uusimmat