Kuva: Emmi Moilanen

Anna: Anna Puu vaihtoi hääpaikan viinitilasta olohuoneeseen - "Oli pakko päästää irti unelmasta"

27.01.2023 09:15 - Lauri Kujanpää

Anna Puu ja Jukka Immonen menivät naimisiin syksyllä 2022.

Muusikko Anna Puu, 40, muistelee Anna-julkaisun haastattelussa pandemia-ajan alkua, kun koronaviruksen myötä elämä muuttui totaalisesti.

Puu ja hänen puolisonsa Jukka Immonen, 44, esimerkiksi halusivat mennä naimisiin viinitilalla, mutta korona sotki suunnitelmat. 

"Meidän piti Jukan kanssa avioitua kesällä 2020. Olimme varanneet viinitilan Barolosta Italiasta ja kutsu oli lähetetty yli sadalle vieraalle. Siitä olisi tullut juuri meidän näköinen juhla. Päivämäärää siirrettiin kertaalleen, mutta korona ei ollut ohi vielä silloinkaan. Oli pakko päästää irti siitä unelmasta", Puu kertoo Anna-lehdelle. 

Unelmasta päästettiin irti ja Puu ja Immonen löysivät siunaamiselle uuden paikan: oman olohuoneen.

"Häät vietettiin hyvin pienesti viime syksynä meidän olohuoneessa, flyygelin ääressä. Läsnä olivat vain kaikkein lähimmät. Tärkeintä lopulta oli, että menimme naimisiin. Kaikki juhlimattomat juhlat ehtii viettää myöhemminkin.”

Puulla on kaksi lasta: yksi aiemmasta liitostaan ja yksi Immosen kanssa. Hän kertoo, että elää nyt eri tilanteessa kuin aikoinaan esikoisen kanssa.

"Olen varmasti aika erilainen äiti kuopukselle kuin esikoiselle. Tytär syntyi urani alkuvaiheessa eikä todellakaan ollut sellainen olo, että voin jäädä lepäämään laakereillani. Pojan kanssa olen ollut kotona rauhallisin mielin tietäen, että jatkan sitten, kun olen valmis. Maailma kyllä odottaa.”

Lue myös: Anna: Anna Puu ja Jukka Immonen olivat vuosien ajan vain kollegoita, kunnes yllättäen ihastuivat

Lue myös: Anna Puu onnittelee miestään Jukka Immosta upeasta palkinnosta - "Ylpee edustuswaiffi"

Lähde ja koko haastattelu: Anna

Kilpailut

Uusimmat