Kuva: Rebekka Silvennoinen

HS: Erika Vikman jätti alkoholin jaksaakseen musiikkibisneksessä: "Hyvä valinta"

21.02.2023 10:15 - Minttu Tikkanen

Erika Vikman täytti juuri 30 vuotta.

Muusikko Erika Vikman täytti eilen 30 vuotta. Helsingin Sanomien haastattelussa hän kertoo, kuinka vuodet ja musiikkibisnes ovat muuttaneet häntä.

Yksi merkittävistä muutoksista, jonka muusikko on viime aikoina tehnyt, on alkoholin jättäminen. Syynä alkoholinkäytön lopettamiseen oli lähinnä alalla jaksaminen. Vikman keikkailee nykyään useamman kerran viikossa ja halusi jaksaa musiikkialalla paremmin. 

- Haluan jaksaa täysillä tätä alaa, joten kesäkuun alussa päätin lopettaa alkoholinkäytön. Alkoholi väsyttää ja tekee impulsiivisemmaksi. En aseta itselleni paineita, mutta toistaiseksi on ollut hyvä valinta olla ihan selvin päin, ja voin nyt paremmin kuin moniin vuosiin, Vikman kuvailee Helsingin Sanomille.

Vikman tietää myös omakohtaisesti, mitä on palaa loppuun, sillä hän koki burnoutin koronavuosina, kun pandemian vuoksi siirtyneet keikat kasautuivat kaikki yhteen hetkeen, kun rajoitukset taas vapautuivat. 

- Kun siirrettyjä ja peruttuja keikkoja olikin putkeen kesäkuusta joulukuuhun 2021, joulun aikaan aloin olla tosi pahassa jamassa. Mitä olen jutellut alan ihmisten kanssa, tosi moni on kokenut saman. Kun oli pelko siitä, kielletäänkö elinkeino taas kuukauden päästä, töitä tehtiin aggressiiviseen tahtiin ja yksi jos toinenkin paloi siinä loppuun, Vikman muistelee.

Tällä hetkellä Vikmanin työtahti on tiivis, mutta tasainen. Sellainen, jota hän kertoo kaivanneensa jo pitkään. Työn alla on muun muassa toinen albumi.

- Nyt rullaa kivasti, ja nautin siitä todella paljon, että on tasaista. Tasaisuus oli hukassa monta vuotta, kun kävin läpi koronat ja burnoutit, Vikman jatkaa Helsingin Sanomille. 

Lue myös: Erika Vikman täyttää 30 vuotta - katso, miten rohkea artisti on muuttunut vuosien varrella

Lue myös: Erika Vikmanista kirjoitetaan toistuvasti ilkeitä kommentteja - "Naista on helppo vihata"

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat