Kuva: Nelonen / Jani Honkakoski

HS: Suosikkisarja Poliisit lopetetaan - tekotapa koettiin ongelmallisena

20.03.2023 20:15 - Sanni Seppä

Vuodesta 2009 asti pyörinyt televisiosarja Poliisit lopetetaan. Ohjelman jatkaminen samanlaisessa muodossaan ei ole enää mahdollista oikeusasiamiehen ratkaisun takia.

Suosittu televisiosarja Poliisit lopetetaan, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Poliisihallitus kertoo, että ohjelman jatkaminen nyky­muodossaan ei ole enää mahdollista eduskunnan oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen tuoreen ratkaisun vuoksi. 

Sarjassa seurattiin 14. tuotantokauden verran oikeiden poliisipartioiden työtä, mutta uusia kausia ei ole enää katsojille luvassa. Sarja joutui viime vuoden lopulla tekemisiin oikeusasiamiehen kanssa sen saaman kantelun johdosta. 

Oikeusasiamiehen ratkaisun mukaan sarjan tekotapa on ongelmallinen, sillä salassa pidettäviä tietoja poliisitoiminnan kohdehenkilöistä saattaa päätyä ulkopuolisen kuvausryhmän tietoisuuteen. Ratkaisussa korostettiin, ettei salassa pidettäviä tietoa saa päätyä sivullisille. 

Sarjaa olisi poliisihallituksen mukaan ollut mahdollista jatkaa, mikäli poliisi olisi itse järjestänyt tuotannon, mutta sitä ei kuitenkaan pidetty poliisissa mahdollisena.  

Sarjaa on tehnyt tuotantoyhtiö Aito Media, joka tunnetaan nykyään nimellä Mediawan Finland. (kuva: Nelonen / Antti Haikarainen)

Lue myös: Suomen kaunein koti: Kesämökit alkaa taas - mukana persoonallisia kohteita halki maan

Lue myös: IL: Salatuissa elämissä näytellyt Jasmin Voutilainen on kuollut 27-vuotiaana

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat