Kuva: Sanni Seppä

Mari Rantasila kertoo ohjaamansa Dingo-elokuvan edistyvän: "Hyviä näyttelijöitä ja ennen kaikkea uskottavia"

25.03.2023 12:15 - Minttu Tikkanen

Rantasilalla itselläänkin on muistoja elokuvan kuvauspaikoilta Porista.

Tulevana syksynä aloitetaan kuvaukset varmasti yhdestä lähitulevaisuuden odotetuimmista elokuvista, Dingo-yhtyeestä kertovasta Levottomasta Tuhkimosta. Elokuvan ohjauksesta vastaa näyttelijä ja ohjaaja Mari Rantasila, joka kertoo tuotannon olevan kuin hänelle tehty, vaikka pyyntö ohjaajaksi ryhtymisestä tulikin yllättäen.

Voit kuunnella haastattelun alta tai Podplaysta.

Elokuva koskettaa Rantasilaa erityisesti, sillä hän on itsekin viettänyt nuoruuttaan Porissa, joten tapahtumat ja tapahtumapaikat ovat hänellekin tuttuja.

- Elokuva on kirjoitettu Porin murteelle ja kertoo ajasta, jonka olen elänyt Porissa. Tunnen osan näistä kundeista henkilökohtaisesti ja olen ollut valtaamassa Annista, missä kuvaamme. Onhan se mulle unelmien täyttyms. Ihanaa, että pyydettiin. Tunnen olevani nainen oikealla paikalla, Rantasila iloitsee.

Rantasila muistaa hyvin myös Dingon kultakauden, vaikka oli itse ehtinyt jo muuttaa paikkakunnalta.

- Olin juuri lähtenyt pois Porista, kun superkausi tuli. Nehän ovat valtavan hienoja pop-biisejä. Jos ajattelee, miten tällä hetkellä nuoret kuuntelevat niitä, se vain todistaa, että musiikki elää, oli vuosikymmen mikä tahansa, Rantasila pohtii.

Rantasila juhli eilen suomalaista elokuvaa Jussi-gaalassa. (kuva: Sanni Seppä)

Etsinnässä uskottavia rock-muusikoita

Itse elokuva on vielä alkutaipaleellaan, sillä kuvaukset käynnistyvät vasta syksyllä. Rantasila ei voi toistaiseksi paljastaa projektista paljoakaan, mutta kertoo, että bändin jäseniä roolitetaan parhaillaan.

- He tulevat olemaan hyviä näyttelijöitä ja ennen kaikkea uskottavia rock-muusikoita. Täytyy olla vähän näköä, vaikka paljon voi tehdä maskilla ja hiuksillakin, mutta ei voi olla ihan erinäköinen, Rantasila selittää.

Podplaysta tai jutun alusta voit kuunnella koko haastattelun, jossa Rantasila kertoo oman muistonsa kohtaamisesta Dingon jäsenten kanssa.

Kaikki haastattelut Jussi-gaalasta löydät puolestaan tästä linkistä.

Lue myös: Alli Haapasalo palkittiin parhaasta ohjauksesta Jussilla: "Naiset eri puolilta maailmaa samaistuvat"

Lue myös: Sara Melleri teki Kikan rooliin elämänsä suurimman taustatyön: "Paine on ehdottomasti kovempi"

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat