Kuva: Malla Hukkanen

Aki Kaurismäen uutuuselokuva saa näyttävän esityksen myös ulkomailla

14.08.2023 10:15 - Minttu Tikkanen

Kuolleet lehdet on saanut ylistävän vastaanoton.

Aki Kaurismäen uusin elokuva Kuolleet lehdet nähdään laajalti myös ulkomailla.

Elokuva tullaan esittämään arvostetuilla Toronton sekä New Yorkin elokuvajuhlilla. Toronto International Film Festival on yksi maailman seuratuimpia ja kävijämäärältään suurimpia elokuvatapahtumia vuodessa. Elokuvan lehdistötiedotteessa kerrotaan, että lisäksi elokuva on jo varattu muun muassa Sydneyn, Karlovy Varyn ja Sarajevon elokuvajuhlille. 

Elokuva on jo tähänkin mennessä niittänyt arvostusta kansainvälisesti, sillä ensi-iltanäyttämöllään Cannesin elokuvajuhlilla Kuolleet lehdet pokkasi tuomariston palkinnon.

Sen lisäksi, että elokuva on menestynyt erilaisilla juhlilla ja festivaaleilla, sen levitysoikeudet on myös myyty useisiin maihin kuten Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Iso-Britanniaan ja Irlantiin.

Elokuvalla Kaurismäki teki paluun ohjaajaksi vuosien tauon jälkeen. Alma Pöystin ja Jussi Vatasen tähdittämä elokuva on saanut myönteisen vastaanoton niin kriitikoilta kuin yleisöiltäkin.

Elokuva saa Suomessa ensi-iltansa 15. syyskuuta. Jo ennen sitä se on kuitenkin mahdollista nähdä Espoo Cinén avajaiselokuvana 18. elokuuta. 

Lue myös: Lapissa kuvataan ensimmäistä meänkielistä pitkää elokuvaa - perustuu tositapahtumiin vanhasta kultista

Lue myös: Perhoset on Aikuisten tekijän uusi komediaelokuva - myös rooleissa hittisarjasta tuttuja kasvoja

Lue myös: Barbie teki historiaa - paras ensi-iltaviikonlopun tulos naisen ohjaamalle elokuvalle koskaan

Kilpailut

Uusimmat