Kuva: MTV

Suomen kallein draamasarjatuotanto Estonia sai viimein julkaisupäivämäärän

26.09.2023 16:15 - Sanni Seppä

Järkyttävästä Estonian onnettomuudesta kertova sarja on pian nähtävissä.

Voit myös kuunnella artikkelin alta tai Podplaysta.

Suomen kallein draamasarjatuotanto Estonia on katsottavissa MTV Katsomo+ -tilauksella 12. lokakuuta lähtien. MTV:n tiedotteessa kerrotaan, että sarjasta julkaistaan ensimmäisellä viikolla kaksi jaksoa, jonka jälkeen uusia jaksoja tipahtelee nähtäville yksi jakso viikossa, aina torstaisin. 

C Moren alkuperäissarja kertoo 1990-luvulla uponneesta ja satojen hengen vieneeestä autolautta MS Estoniasta. Kahdeksanosaisessa sarjassa seurataan Estonian onnettomuuden hetkiä, ja niiden jälkeistä tutkintaa. Sarja on MTV:n ja C Moren suurin alkuperäissarjatuotanto koskaan, ja sitä on tehty valtavana yhteistuotantona Ruotsin, Viron ja Belgian kanssa. 

Suomalaisista näyttelijöistä mukana nähdään muun muassa Jussi Nikkilä, Hannes Suominen, Pertti Sveholm ja Pelle Heikkilä. Sarja on Miikko Oikkosen luoma ja sen ohjaavat Måns Månsson ja Juuso Syrjä

Voit katsoa sarjan trailerin alta tai painamalla tästä.

Lue myös: Estonian onnettomuudesta kertova draamasarja julkaistaan pian - traileri on jo julki

Lue myös: Kehuttu scifi-komediasarja saa jatkoa - kolmas tuotantokausi alkaa lokakuussa

Lue myös: Klaus Härön uuden elokuvan kuvaukset ovat alkaneet - pääroolissa Ville Virtanen

Kilpailut

Uusimmat