Kuva: AOP

Aku Hirviniemi kommentoi itse viime viikkojen häirintäkohua: "Olen hakenut ammattiapua"

21.11.2023 10:55 - Minttu Tikkanen

Aku Hirviniemen naisille lähettämät asiattomat ja seksuaalissävytteiset viestit ovat nousseet viime viikkoina julkiseen keskusteluun.

Näyttelijä Aku Hirviniemi on julkaissut kannanoton koskien häneen viime viikkoina kohdistuneita ulostuloja näyttelijän naisille lähettämistä asiattomista ja häiritsevistä viesteistä.

Hirviniemi kertoo päivityksessään, että hänen olisi pitänyt ottaa asiaan kantaa jo aiemmin, mutta myöntää nyt tehneensä virheen ja katuvansa sitä. Näyttelijä pyytää anteeksi loukkaamiltaan henkilöiltä sekä muun muassa puolisoltaan toimittaja Sonja Kailassaarelta. 

"Olen tehnyt virheitä, joita kadun. Pyydän anteeksi niiltä, joita toimintani on loukannut. Erityisesti Sonjalta ja muilta läheisiltäni, joille käytökseni on ollut nöyryyttävää", Hirviniemi kirjoittaa. 

Hirviniemi jatkaa ulostulossaan, että on hakenut ongelmaansa ammattiapua, ettei vastaava pääsisi koskaan toistumaan. 

"Tunnistan ongelmani. Olen hakenut ammattiapua ja sitoutunut jo aloittamaani hoitoon, jotta vastaava ei enää koskaan toistuisi."

Pääset katsomaan julkaisun alta tai täältä.

Eilen Tuotantoyhtiö Hihhihhii tiedotti, että Hirviniemi on eronnut perustamansa yhtiön hallituksesta. Uutisen aiheesta pääset lukemaan alta.

Lue myös: Aku Hirviniemi eroaa tuotantoyhtiönsä hallituksesta: "Ei hyväksytä häirintää"

Lue myös: Tutkimus: 9/10 suomalaisnaisesta on kokenut seksuaalista häirintää - silti kukaan ei tunne tekijöitä

Kilpailut

Uusimmat