Kuva: Nelonen / Lars Johnson

Hän on Selviytyjät Suomi -kilpailun voittaja

11.12.2023 08:40 - Sanni Seppä

Voittaja kuittasi kilpailusta mojovat 30 000 euroa.

Selviytyjät Suomi -kilpailun voittaja on laulaja Teemu Roivainen. Toiseksi kilpailussa sijoittui radiojuontaja Tytti Junna ja kolmanneksi some- ja fitnessvaikuttaja Sonja Aiello. Aiello putosi kilpailusta ennen viimeistä heimoneuvostoa käydyssä semifinaalissa. Kärkikaksikko vietti viidakossa kokonaiset 37 päivää.

Roivainen voitti Junnan vain yhden äänen erolla viimeisessä heimoneuvostossa. Voittaja kuittasi itselleen ohjelmasta 30 000 euroa.

– Reissu meni käytännössä nappiin. En kadu mitään yksittäisiä asioita tai tekoja. Annoin joka hetkessä kaikkeni, olin alusta lähtien täysin oma itseni joka tilanteessa. Sosiaalisissa tilanteissa olin ystävällinen kaikille, ja se on näköjään Selviytyjissä selviytymistä parhaimmillaan, Roivainen analysoi peliään Pudonneen tilityksessä.

Laulaja kertoo olevansa kiitollinen reissusta, vaikka pitkä viidakossa elely kasvattikin koti-ikävää koko ajan kovasti.

- En ole elämässä itkenyt niin paljon kuin kahden viimeisen viikon aikana.

Junna kehuu vuolaasti Roivaista Pudonneen tilityksessä ja sanoo, että hänen mielestään laulaja on esimerkillinen selviytyjä, joka ansaitsikin voittaa.

- Se, miten hän on kilpailuissa ollut on ihan mieletöntä. Leirissä hän on osannut tehdä kaikkea tosi aktiivisesti ja oikeasti tullut frendiksi kaikille. En yhtään ihmettele, että Teemu tuon voiton vei, Junna kehuu.

Teemu Roivainen voitti kilpailun. (kuva: Nelonen / Lars Johnson)

Selvityjät Suomi on nähtävillä Ruudussa.

Lue myös: Selviytyjät Suomi -ohjelman finalistit ovat selvillä

Lue myös: MTV: Selviytyjät Suomi -voittaja Sami Helenius paljastaa, mihin voittorahat käytetään

Lue myös: Niko Saarinen kertoo ensimmäistä kertaa paljonko laihtui Selviytyjien Pohjola-kaudella

Kilpailut

Uusimmat