Slipknot saapuu keväällä Suomeen

13.10.2014 10:07 - Reija Saarinen

Slipknot saapuu helmikuussa Suomeen.

Odotetun uuden albuminsa tämän viikon perjantaina julkaiseva yhdysvaltaisbändi esiintyy Helsingin Jäähallissa sunnuntaina 15. helmikuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 20. lokakuuta Lippupalvelussa.

Corey Taylorin luotsaaman Slipknotin uutta levyä on saatu odottaa kuusi vuotta, mutta .5: The Gray Chapter saadaan vihdoin kauppoihin tällä viikolla. Kyseessä on ensimmäinen levy ilman vuonna 2010 menehtynyttä basisti Paul Grayta ja vuonna 2013 bändin jättänyttä rumpali Joey Jordisonia. Slipknot ei ole kuitenkaan spekulaatioista huolimatta suostunut vielä paljastamaan keitä löytyy nykyisen kokoonpanon basistin ja rumpalin maskien takaa.

Maskien taakse piiloutuva Slipknot on niittänyt kansainvälistä menestystä 1990-luvun lopulta lähtien. Slipknot tunnetaan visuaalisesti vangitsevista ja kaoottisen hyökkäävistä live-keikoistaan, joilla bändi antaa aina kaikkensa. Suomessa bändi nähtiin edellisen kerran kesällä 2011 kun Slipknot esiintyi Sonisphere Festivalin pääesiintyjänä Helsingin Kalasatamassa.

Kilpailut

Uusimmat