Vaalipäivä on 11. helmikuuta.
Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28. tammikuuta.
Vuosiäänestyksen voittajat palkitaan kaikkien aikojen upeimmassa Iskelmä Gaalassa, joka järjestetään Tampereen uunituoreessa Nokia Arenassa perjantaina 18.2.
Iskelmässä kuullaan tänä viikonloppuna 2000-luvun suurin hitti -äänestyksen top 500 -lähetys.
Ykköseksi nousi suomalainen kappale.
Lauri Tähkän Morsian -kappale oli Vuoden Iskelmä.
Äänestyksen voittajat palkitaan 17. helmikuuta Iskelmä Gaalassa Tampere-talossa.
Vuosiäänestyksessä pääset vaikuttamaan esimerkiksi vuoden parhaan iskelmäkappaleen sekä vuoden mies- ja naisartistin valintaan.
Vuosiäänestyksessä voit äänestää esimerkiksi vuoden parasta kappaletta ja sinua eniten koskettaneinta levyä.
Ykkössijalla on Vuoden iskelmäksi äänestetty Juha Tapio kappaleellaan Sinun vuorosi loistaa.
Kansa äänesti Juha Tapion Eläköön -kappaleen Vuosiäänestyksessä 9. sijalle.
Vuosiäänestyksen toinen kierros alkaa. Onko sinua sykähdyttänyt eniten Jari Sillanpää, Katri Helena vai Diandra?
Iskelmän vuosiäänestyksen I-kierros viheltelee viimeisiään ja toinen kierros lähtee käyntiin jo huomenna. Nyt viimeistään on aikasi vaikuttaa!
Mikä on vuoden huikein kappale ja mieltäsi kohottanut artisti? Iskelmän kuulija, nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa!  
Iskelmä Gaalassa jaettavien palkintojen saajat ratkaistaan nyt. Katso ketkä pääsivät toiselle kierrokselle ja äänestä suosikkejasi.  
Iskelmän vuosiäänestys on alkanut. Helmikuun ensimmäiseen päivään mennessä vuoden parhaan iskelmän lisäksi äänestetään vuoden mies- ja naisartisti, yhtye, tulokas, albumi sekä viihdyttäjä.