Elokuva saa ensi-iltansa joulukuussa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Kun Marjaana katsoi Huippumalli haussa -sarjaa, hän ei olisi arvannut, että hänet lennätetään mainoskuvauksiin. Tai, että hän saisi suunnitella vaatemalliston arvostamalleen brändille.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Hanhiniemi sanoo, ettei ole koskaan haaveillut suurista.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Aavedata-ryhmään kuuluvat Marko ja Jupe Keskitalo listasivat myös, mitkä kohteet ovat jääneet eniten mieleen.
Ilmiöt
yli 6 vuotta sitten
Uskallatko kokeilla?
Ilmiöt
yli 7 vuotta sitten
Muun muassa unihalvaus ja suuren surun kokeminen saattavat johtaa kokemukseen, joka herkästi tulkitaan kummituksen näkemiseksi.
Ilmiöt
yli 8 vuotta sitten
Aavedata-tutkimusryhmä tutustui tarkemmin kuuluisiin Satulinnan kummituksiin, jotka ovat tulleet Vain elämää -sarjan kuvausten myötä tutuiksi suurelle yleisölle.
Viihde
yli 10 vuotta sitten
Suomalaiset tietävät, millaista on sukeltaa avantoon. Vesi on jääkylmää ja pistelee mukavasti iholla. Aineenvaihdunta lähtee kierroksille takuuvarmasti.
Viihde
yli 11 vuotta sitten