Tuote ei välttämättä kelluta lasta niin kuin pitäisi.
Ilmiöt
15 päivää sitten
Tämän vuoden kaikki hukkuneet ovat vajonneet jäihin.
Ilmiöt
3 kuukautta sitten
Suomessa hukkui viime vuonna 165 ihmistä - MTV muistuttaa, että moni ei tiedä, miltä hukkuva näyttää
Hukkuva ei välttämättä saa edes huudetuksi apua.
Ilmiöt
11 kuukautta sitten
Hukkuminen tapahtuu nopeasti, eikä siinä ole aikaa odotella pelastushenkilökuntaa. Sen vuoksi jokaisen maallikon tulisi kerrata ohjeet, joiden avulla voi pelastaa hukkuvan.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Hukkumiseen ei välttämättä osaa kiinnittää huomiota esimerkiksi yleisellä uimarannalla, jossa on kymmeniä tai satoja ihmisiä samaan aikaan vedessä. Myös lapsen pulikointi ja veden loiskuttelu voi näyttää viattomalta. Aina se ei sitä ole.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Huolestuneen äidin herättävä kirjoitus summaa, että mitä tahansa voi tapahtua, vaikka uimarannalla tai -altaalla olisi uimavalvoja.
Ilmiöt
yli 2 vuotta sitten
Julkaistu video ei sovi herkimmille, vaikka siinä onkin onnellinen loppu.
Ilmiöt
yli 2 vuotta sitten
Heti mökille saavuttaessa tulisi tarkistaa, että kaikki ovat turvallisuusasioista perillä.
Ilmiöt
yli 5 vuotta sitten
Huolestuneen äidin herättävä kirjoitus summaa, että mitä tahansa voi tapahtua, vaikka uimarannalla tai -altaalla olisi uimavalvoja.
Koti
yli 6 vuotta sitten
Itse ei kannata hypätä veteen heti. Se kun on vasta viimeinen vaihtoehto.
Ilmiöt
yli 6 vuotta sitten
Julkaistu video ei sovi herkimmille, vaikka siinä onkin onnellinen loppu.
Ilmiöt
yli 6 vuotta sitten
Vedessä piilee paljon muitakin vaaroja kuin perinteinen hukkuminen.
Ilmiöt
yli 7 vuotta sitten