Jenni Jaakkola kertoo Iskelmälle, että koulunkäynti on nyt tärkein tehtävä.
KIDsing-voittaja Jenni Jaakkola sai levylleen kappaleen, joka oli alun perin tarkoitettu Suvi Teräsniskan levytettäväksi.
KIDSing-ohjelman voiton myötä Jenni Jaakkolan syksy on ollut kiireinen. Kalenterin ovat täyttäneet keikkailu ja koulunkäynti, mutta perheellekin ja kavereille jää aikaa.
KIDSing-voittaja Jenni Jaakkola esiintyi eilen illalla Iskelmän 13-vuotissynttäriristeilyllä niin itsevarmasti, että harva yleisössä aavisti hänen jännittäneen tapahtumaa etukäteen hurjasti.
Tällä viikolla julkaistaan Jenni Jaakkolan debyyttialbumi.
14-vuotiaan laulajan mielestä hänellä itsellään harrastuksia on juuri sopivasti.
Jenni Jaakkola on saanut esiintymisvinkkejä Antti Tuiskulta.
Kiiminkiläinen 14-vuotias Jenni Jaakkola valittiin keväällä ensimmäiseksi KIDSing-voittajaksi.