Viime vuoden lainatuin kotimainen romaani oli Satu Rämön Jakob.
Osa sanakirjan lisäyksistä aiheuttaa kiivastakin keskustelua.
Lukuvuoden 2023-2024 lopussa opintovelallisia oli reilut puoli miljoonaa.
Muutokset tulevat voimaan elokuussa.
Viime vuonna Kelasta aikuiskoulutuksen lainatakauksen sai 9 074 henkilöä.
Keskimääräinen lainasumma sen sijaan kasvoi hieman edellisvuodesta.
Liikkeet suljetaan porrastetusti kevään ja kesän mittaan.
Lemmikkieläimiä rakastetaan, mutta tuotantoeläinten hyvinvointi jää helposti unholaan. Eläinaktivistin mukaan rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.
Vaatelainaamot voisivat tuoda ratkaisun pikamuotiongelmaan.
Jos lomabudjetti tuntuu ankealta, kannattaa kokeiluun ottaa muutama asiantuntijoiden suosittelema keino.
Joululahjojen ei tarvitse enää olla materiaa, vaan muillakin tavoilla voi yllättää läheisen. Youtubessa on julkaistu koskettava video miehestä, joka antaa ikimuistoisen lahjan vanhemmilleen.