Kuva: Shutterstock

Aiempaa harvempi nosti opintolainaa vuonna 2023 - määrä kääntyi laskuun ensimmäistä kertaa 10 vuoteen

14.05.2024 13:15 - Sanni Seppä

Keskimääräinen lainasumma sen sijaan kasvoi hieman edellisvuodesta.

Aiempaa harvempi nosti viime vuonna opintolainaa, tiedottaa Kela. 

Viime vuonna opintolainaa nosti 174 685 henkilöä. Se on lähes 18 000 ihmistä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vuosina 2014–2022 lainaa nostaneiden opiskelijoiden määrä on kasvanut vuosittain, mutta viime vuonna se kääntyi ensimmäistä kertaa laskuun kymmeneen vuoteen. 

Syynä tähän voi olla esimerkiksi korkojen nousu ja työllisyystilanne. 

– Korkotason nousu voi näkyä varovaisuutena lainan nostamisessa. Samoin työllisyystilanne voi vaikuttaa siihen, kuinka moni päätyy nostamaan lainaa. Jos opiskelijoille on töitä hyvin tarjolla, voi lainalle olla vähemmän tarvetta, Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen sanoo tiedotteessa.

Vaikka lainaa nosti aiempaa harvempi, oli lainan suuruus sitä nostaneiden keskuudessa hieman suurempi kuin edellisvuotena. Tähän voi vaikuttaa muun muassa hintatason nousu. Vuonna 2023 opintolainaa nostaneiden keskimääräinen lainasumma oli 14 071 euroa. Vuonna 2022 se oli 13 399 euroa ja vuonna 2021 13 972 euroa. Jatkossa opintolainaa on mahdollista nostaa entistä enemmän, kun lainatakaus nousee tämän vuoden elokuussa 650 eurosta 850 euroon kuukaudessa.

– Yleisen hintatason nousu kasvattaa myös opiskelijoiden menoja. Kun elämisen kulut nousevat, moni voi joutua nostamaan lainaa aiempaa enemmän. 

Naiset nostavat keskimäärin miehiä enemmän opintolainaa. Vuonna 2023 naisten keskimääräinen opintolaina oli 14 383 euroa ja miesten 13 656 euroa. 

– Ero on kasvanut vuoden 2014 muutamasta satasesta lähemmäs tuhatta euroa vuonna 2023. Tarkkaa syytä tälle on kuitenkin hankala arvioida, Jauhiainen toteaa.

Lue myös: Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?

Lue myös: Tiesitkö, ettei yleistä kipulääkettä tule ottaa kyyn pureman ensiapuun? 5 toimintaohjetta puremaan

Lue myös: Tuleeko alumiinivuoka pestä, jotta sen voi laittaa metallinkeräykseen? Asiantuntijalta selkeä ohje

Lähde: Kela

Kilpailut

Uusimmat