Metsähallituksen mukaan keruu suunnataan siementarpeen mukaan.
Ilmiöt
15 päivää sitten
Retkietiketin avulla teet retkeilystä entistä miellyttävämpää sekä itselle että muille, ja toimit samalla vastuullisesti.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Kyseessä on seitsemän vuoden mittainen hanke.
Ilmiöt
4 kuukautta sitten
Juhannuksen aikana on tullut tietoon uusia vatsatautitapauksia.
Ilmiöt
4 kuukautta sitten
Saimaannorpan pesimäkausi sujui odotettua paremmin.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Pisa on ollut suosittu nähtävyyskohde jo yli sadan vuoden ajan.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Vankeudessa syntyneille metsäpeuroille pyydystetään opettajia luonnosta.
Ilmiöt
8 kuukautta sitten
Aiemmin täpläkesijäkälä tunnettiin Suomesta vain yhdeltä paikalta. Löydöksen vuoksi alueen metsänkäsittelysuunnitelma muuttuu.
Ilmiöt
8 kuukautta sitten
Retkeily kiinnostaa edelleen.
Ilmiöt
9 kuukautta sitten
Kosteuspyyhkeet aiheuttavat ongelmia kansallispuistoissa.
Ilmiöt
11 kuukautta sitten
Suden vaaran asteet voidaan jakaa neljään eri osioon.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Saimaannorppa löydettiin 2. lokakuuta hukkuneena Sulkavalla.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Karhunjuomalammen päivätupa on suljettu toistaiseksi kaasukeitinonnettomuuden takia.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Naali pesi onnistuneesti ensimmäistä kertaa yli 25 vuoteen vuonna 2022.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Kuutti sai uuden kodin Koloveden kansallispuistosta.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Kyseessä oli nuori naaras.
Ilmiöt
noin vuosi sitten