Kuva: Shutterstock

Tiedätkö, mitä retkietikettiin kuuluu? Käy muistilista läpi ennen luontoon lähtemistä

23.08.2025 12:15 - Nina Turunen

Retkietiketin avulla teet retkeilystä entistä miellyttävämpää sekä itselle että muille, ja toimit samalla vastuullisesti.

Loppukesä ja alkusyksy ovat aikaa, kun moni mielii retkeilemään. Ennen retkelle lähtöä kannattaa omien varusteiden tarkastamisen lisäksi kannattaa ottaa haltuun retkietiketti, mikä takaa sen, että retkeily on myös vastuullista. Retkietiketin lisäksi tulee myös perehtyä retkeilykohteen omien tarkempiin sääntöihin ja ohjeistuksiin. 

Kokosimme alle Luontoon.fi -sivuston muistilistan, joka kannattaa lukea läpi ennen retkelle lähtöä.

1. Kunnioita luontoa, älä muuta sitä

Retkeillessä on tärkeää pitää lemmikit kytkettynä. Esimerkiksi vapaana oleva koira voi vahingoittaa linnunpoikasia tai muita eläimiä säikäyttämällä ne. Pitämällä lemmikin kytkettynä otat huomioon luonnon lisäksi muut retkeilijät. Myös hyvätapaisenkin koiran on oltava kytkettynä.

Älä mene liian lähelle metsän eläimiä, vaan tarkkaile niitä ja niiden poikasia kauempaa. Eläimet ja linnut kaipaavat omaa rauhaa, erityisesti pesintäaikana. 

Älä vahingoita alueen kasveja. Suosimalla polkuja vältät kasvillisuuden talloutumista. Suurimmassa osassa alueita marjastus ja sienestys on sallittua, mutta joillakin suojelualueilla voi olla rajoituksia. Suojelualueilla, kuten kansallispuistoissa ei saa poimia kasveja.

Ympäristön muokkaaminen esimerkiksi maata kaivamalla tai kivikasoja tekemällä on kiellettyä. Myös puiden vahingoittaminen, kuten oksien katkominen ja puiden runkoihin raaputtelu on kielletty.

2. Suosi merkittyjä reittejä

Suosimalla merkittyjä reittejä vältät luonnon kulumista. Pysymällä poluilla edistät sekä luonnon hyvinvointia ja omaa retkeilyturvallisuutta. Jos liikut maastopyörällä, ota huomioon ettei kaikilla reiteillä saa pyöräillä. Pyöräilyyn soveltuvat reitit ilmoitetaan usein erikseen.

Tarkista ennen retkelle lähtöä liikkumisrajoitusalueet ja -ajankohdat. Monilla retkeilyalueilla on liikkumisrajoituksia esimerkiksi lintujen pesimäkautena. Omaa retkikohdetta koskevat rajoitukset, ohjeet ja säännöt voi tarkistaa esimerkiksi Luontoon.fi -sivustolta.

Anna myös muille tilaa yhteiskäyttöreitillä. Yhteiskäyttöreitti tarkoittaa reittiä, jossa vastaan voi tulla eri kulkumuotoja. Tällaisilla reiteillä kannattaa noudattaa varovaisuutta ja kulkea suositeltua kiertosuuntaa törmäysriskien välttämiseksi.

3. Leiriydy vain sallituille paikoille

Tarkista ennen lähtöä, missä voit leiriytyä. Luonnonsuojelualueilla leiriytyminen on yleensä sallittu ainoastaan erikseen merkityillä telttapaikoilla. Jos leiriydyt tupaan, tutustu niiden ohjeisiin ja käytäntöihin. Käyttöä koskevat säännöt vaihtelevat, sillä usein retkeilijöiden käytössä on sekä maksuttomia että maksullisia tupia.

Jos leiriytymispaikalla on muita retkeilijöitä, ota heidät huomioon. He voivat olla väsyneitä päivän retkistään ja haluavat nauttia luonnon tuomasta rauhasta.

Vältä tiskaamista ja peseytymistä suoraan vesistössä tai kaivon kannella. Vilkkailla taukopaikoilla vesistöön tai vesipisteeseen kertyy helposti kolibakteereita, mikäli likavettä päästetään suoraan veden lähteelle.

3. Tee tuli vain sallituille paikoille


Tulenteko ei ole jokaisenoikeus. Tulenteko on pääsääntöisesti sallittua vain merkityillä ja huolletuilla tulentekopaikoilla. Maastopalovaroituksen aikana tulenteko on kielletty, myös useimmilla merkityillä ja huolletuilla tulentekopaikoilla.

Ruuanlaitossa kannattaa suosia retkikeitintä, jonka käyttö on sallittua myös maastopalovaroituksen aikana. Kuitenkaan risukeittimen käyttö ei ole maastopalovaroituksen aikana sallittua niistä aiheutuvan kipinöintiriskin vuoksi. Kertakäyttögrillien käyttöä ei suositella lainkaan.

Jos tulentekopaikalla on polttopuita tulentekoa varten, käytä niitä säästeliäästi. Voit myös joutua itse tekemään polttopuut. Muista, että tuohta ei saa repiä elävistä puista.

Viimeinen tulipaikalta poistuva on aina vastuussa tulen sammuttamisesta. Nuotio on tärkeä sammuttaa huolellisesti, koska metsäpalo voi syttyä kytemään jääneestä tulesta. Anna nuotion hiipua rauhassa hiillokseksi, ja kun hiilet eivät enää hohka punaisina, nuotioon voi kaataa varovasti vettä, luntaa tai hiekkaa.

5. Älä roskaa, vaan vie roskat aina mukanasi

Muista ottaa roskapusseja mukaan retkelle. Kaikissa retkeilykohteissa ei ole kierrätyspisteitä tai jäteastioita. Retkeillessä voit poimia mukaan muilta jääneitä roskia, jolloin teet samalla hyvän ympäristöteon. Voit myös pakata eväät kestoastioihin ja samalla vältät roskien syntymistä.

Lähtökohtaisesti roskia ei tule polttaa, mutta pieniä määriä puhdasta paperia ja pahvia voi käyttää sytykkeenä. Älä kuitenkaan polta muovia, alumiinia tai muuta metallia sisältäviä pakkauksia.

Ruuantähteitä ei tule heittää luontoon eikä kaikkiin käymälöihin. Kuivakäymälään voi kuitenkin heittää pienen määrän ruuantähteitä. Varminta on ottaa omat roskat mukaan ja kierrättää ne asianmukaisesti kierrätyspisteellä.


Lähde: Luontoon.fi

Kilpailut

Uusimmat