Kuva: Marek Sabogal

Kalevala-elokuva on saatu pakettiin - traileri näyttää mitä kaikkea on luvassa

22.10.2025 20:15 - Reija Saarinen

Kalevala: Kullervon tarina saa ensi-iltansa 16. tammikuuta.

Antti J. Jokisen uusin ohjaustyö Kalevala: Kullervon tarina julkaistaan 16. tammikuuta. Kyseessä on historiallinen ja toiminnallinen draamaelokuva, joka on nimensä mukaisesti saanut inspiraationsa Kalevalasta. 

Tiedotteen mukaan elokuva käsittelee armoa, merkityksellisen elämän kaipuuta ja itsensä löytämistä sekä koston, mutta myös oman perheen rakastamisen teemoja. Sen selkärangan muodostavat suomalainen luonto, vanhanajan heimosota, muinaiset myytit ja kalevalainen mytologia.

- Elokuvani on vahvasti Kalevalasta inspiroitunut, mutta samalla se on itsenäinen teos. Halusin modernisoida Kalevalan – riisua siitä fantasian ja nostaa sen inhimilliset ja visuaalisesti kiehtovat puolet esiin. Keskiössä on silti edelleen hyvin kalevalainen maailma: myytit, ihmiset, luontosuhde – ja ennen kaikkea Kullervon tarina, sanoo ohjaaja Antti J. Jokinen sanoo tiedotteessa.

Elokuvan päärooleissa nähdään Elias Salonen (Kullervo) ja Eero Aho (Untamo). Muissa rooleissa ovat muun muassa Ilkka Koivula (Wäinö), Olli Rahkonen (Ilmarinen), Krista Kosonen (Kerttu), Johannes Holopainen (Kalervo), Janne Hyytiäinen (Kalevi), Oona Airola (Marjatta) ja Ronja Orasta (Aino).

Tulevan elokuvan trailerin pääset katsomaan alta. 

Lue myös: Kalevala-elokuvan näyttävä juliste julki - tältä näyttää Elias Salonen Kullervona

Kilpailut

Uusimmat