Kuva: Shutterstock

Tänä iltana kannattaa katsoa taivaalle - voit nähdä jotain, mitä ei ole nähty 1350 vuoteen

20.10.2025 20:15 - Nina Turunen

Seuraava mahdollisuus ilmiön näkemiseen on 1150 vuoden kuluttua.

Taivaalla voi nyt nähdä paljain silmin harvinaisen ilmiön. Komeetta C/2025 A6 tunnetaan myös nimellä Lemmon, on nähtävissä parhaimmillaan 20. lokakuuta alkaen, kertoo tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Lemmon on ollut nähtävissä kiikareilla jo lokakuun alusta alkaen, mutta nyt komeetan odotetaan kirkastuvan paljain silmin nähtäväksi. 

Jotta pyrstötähden haluaa havaita, on hyvä odottaa, että taivas on ehtinyt pimentyä kunnolla auringonlaskun jälkeen. Lisäksi vuodenajasta johtuvan pilvisyyden vuoksi selkeää säätä kannattaa hyödyntää, ja mennä katsomaan pyrstötähteä kun se on sään puolesta mahdollista.

- Lokakuun 20. päivän tienoilla kirkas oranssinvärinen Arcturus-tähti on hyvä lähtökohta etsinnälle, komeetta löytyy sen yläpuolelta, kertoo Ursan komeetta-asiantuntija Veikko Mäkelä.

Pyrstötähtiä on kuitenkin vaikeaa ennustaa, sillä niissä saattaa tapahtua äkillisiä purkauksia, jotka aiheuttavat äkillisen kirkastumisen. Ne voivat myös hajota kappaleiksi, mikä saa kirkkauden romahtamaan.

Lemmon on käynyt Auringon lähellä 1350 vuotta sitten. Komeetan voi havaita taivaalla 5. marraskuuta asti, minkä jälkeen se jää Suomessa horisontin taakse. Ohitettuaan auringon marraskuussa Lemmonin rata muuttuu, ja se tulee nähtäväksi seuraavan kerran 1150 vuoden kuluttua.

Lue myös: Suomeen tulossa uusi valtatie

Lue myös: Ninan rivitalokoti kylpee lehtivihreässä: "Jokaisella kasvilla on oma tarinansa ja paikkansa"

Lähde: Ursa

Kilpailut

Uusimmat