Yllättävän moni asia saattaa unohtua muuton keskellä.
Koti
3 kuukautta sitten
Muistettavaa riittää niin uuteen kuin vanhaankin asuntoon liittyen.
Koti
3 kuukautta sitten
Kerrostaloasumisesta haaveilee vain 11 prosenttia.
Koti
yli 2 vuotta sitten
Vanhemmat muun muassa saattavat soitella jatkuvasti lapsensa perään.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Esimerkiksi käyttämöttämiä keittiövälineitä tai kuluneita ja nuhjuisia lakanoita ei kannata kantaa enää uuteen kotiin.
Koti
yli 5 vuotta sitten
Yhteiseen kotiin muuttamisen tulisi tapahtua molempien halusta eikä esimerkiksi olosuhteiden pakosta tai taloudellisista syistä.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Yhteen muuttaminen aloittaa parisuhteessa aivan uuden vaiheen, joka vaatii molemmilta osapuolilta totuttelua.
Suhteet
yli 7 vuotta sitten
Vaikka muuttoon olisikin valmistautunut huolella, tulee vastaan myös yllätyksiä.
Koti
yli 7 vuotta sitten
Uuteen kaupunkiin muuttaminen tuo mukanaan paljon uusia, jännittäviä asioita - mutta myös yksinäisyyttä ja stressiä.
Koti
yli 7 vuotta sitten
Valokuvat ja tarrat voivat olla hyödyksi muuton organisoimisessa.
Koti
yli 7 vuotta sitten
Kaikista voimakkaimmin muuttaminen koettelee 12-14-vuotiaita, ja seuraukset voivat joskus olla erittäin vakavia.
Koti
yli 7 vuotta sitten