Kela joutui vielä parikymmentä vuotta sitten perustelemaan elämäntyyliään muille.
Suomalaisnuorten päihteiden käytössä on tapahtunut muutoksia. Myös asenteet päihteisiin liittyen ovat huolettomampia, käy ilmi eurooppalaisesta koululaistutkimuksesta.
Nyt tehty jätevesitutkimus kattaa jopa 60 prosenttia väestöstä Suomessa.
Hieman useammin vanhemmista vakava päihdeongelma on lapsen isällä kuin äidillä.
Sukupuolten väliset erot päihteidenkäytössä näyttävät olevan kaventumassa.
Keho alkaa palautua alkoholin haitoista jo lyhyen tauon aikana.
Roope Salminen jätti alkoholin kokonaan muutama vuosi sitten.
Kampanjaa on vietetty jo usean vuoden ajan.
Artisti on hakeutunut nyt uudelleen hoidon piiriin.
Yksikin annos vaikuttaa esimerkiksi yöuniin.
Instagramin Darravapaa-tilistä tutut Laura Wathén ja Katri Ylinen kertovat mistä uuden aallon raitistelussa on kyse.
Iskelmälegenda painottaa itsekurin merkitystä muusikon ammatissa.
Ville Nurminen on katsonut useamman kuin yhden kerran kuolemaa silmästä silmään.
Opinnoissaan etevästi pärjäävät oppilaat käyttävät muita enemmän alkoholia ja kannabista.