Monien tuttujen laulajien lisäksi mukaan astelee tänä vuonna Queensryche-legenda.
- Uusien biisien kanssa tuntuu, että saamme materiaaliin enemmän meitä itseämme ja omaa saundiamme, Erkka Korhonen toteaa.
Raskasta Joulua -yhtyeen kanssa Suomea kiertää 12 metallimusiikin taitavaa tulkitsijaa.
Kimmo Blomin kuolemasta tiedotettiin miehen omalla Facebook-sivulla eilen torstaina.
Tämän vuoden konserttien solistit julkistetaan hieman myöhemmin.
Mustajärvi ja Elize Ryd toimivat molemmat Raskasta Joulua -kiertueella laulajina.
Viimeinen konsertti nähdään Hartwall Arenalla Helsingissä 19. joulukuuta.
Mustajärvi toimii solistina Raskasta joulua -kiertueen Tampereen keikalla.
Joulukonserttien suosikkilaulaja Antti Railio tuntee joulun iloisen ja surullisen puolen. Muistossa on eräs traaginen joulu, jonka hän vietti täysin yksin.
Kiertue alkaa joulukuun alussa Oulusta ja päättyy Helsinkiin.
Keikka nähdään 19. joulukuuta kello 19.00.
Jättimäinen Hartwall Arenan konsertti on siirretty ensi vuodelle.
Hietala on yksi Raskasta Joulua -kiertueen laulajista.
Muutama kiertueen keikoista on jo myyty loppuun.
Kiertue viettää tänä vuonna 15-vuotisjuhlaansa.
Tarja Turunen nähdään tällä hetkellä laulamassa Raskasta Joulua -kiertueella.